Hazy thing from Iisalmi

Olvi toi markkinoille Hi-hop IPA´nsa jalanjäljissä uuden matala-alkoholisen oluen. Ultra-low alc. Session Ruis Mild NEIPA-hybridi kuulostaa kieltämättä aikamoiselta topseilvellingiltä, mutta ilman pannukakkua. Lasissa lepää loppujen lopuksi aika selkeälinjainen sima. Riippuen toki siitä, mitä kuluttaja olueltaan odottaa. 2,5 %:n oluella tuskin haetaan nousuhumalaa, saati muhkeita maltaan mäiskeitä. 

Joku NEIPA-poika voisi lausua jo pelkästään etiketin perusteella muutaman voimasanan siitä, miten löyhästi pyhää kirjainyhdistettä jälleen kerran käytetään. Mild-uskovaiset sen sijaan haistavat pyhäinhäväistyksen jo kaukaa ja kumartavat rukouksen omaisesti brittiläiseen pinttiinsä syljeskellen. Onneksi on sentään ruista, mutta onko sitäkään koskaan tarpeeksi ja lopulta kuitenkin liikaa?

Iisalmen "hazy thing" on paremminkin lazy thing, mutta vastaa kaikin puolin ainakin omia henkilökohtaisia odotuksiani. Tuoksu havisee vienossa lounaistuulessa tuoden mukanaan meren yli trooppisten hedelmien flavoreita. Suutuntuma pohjaa premissiin. Kevyttä, suunmyötäistä, raikasta janon sammuttajaa. Helppo, joku voisi sanoa vetinen, väliolut. Ruis tuo omaa muromaistaan rapsakkuutta poskipäihin samalla, kun kolmen humalan (Sabro, Mosaic, Mandarina Bavaria) kombinaatio hikoiluttaa heinää palmupuiden katveessa.  Vielä vähän suolaa soppaan, ja sorttimix saisi nimiyhdistelmäänsä ainakin yhden genren lisää. 

Näytepakkauksen saatekirjeessään Olvi kertoo kyseisellä tuotteella vastaavansa ”maailmanlaajuiseen terveys- ja hyvinvointitrendiin ja miedompia erikoisoluita kaipaavien kuluttajien tarpeisiin”. Panimo ei ole ensimmäistä kertaa asialla. Johan Olvin perustamisenkin taustalla oli raittiusaate, eli miedompien alkoholijuomien tarjoaminen kansalle viinan sijasta. Yli sata vuotta myöhemmin, vuonna 1997 Olvi lanseerasi laimeaksikin haukutun 3,7 %:n oluen "Bisse", jota mainostettiin sloganilla: "Säästä veroissa, juo olutta!". Tämäkin mieto olut oli kuitenkin aikaansa edellä, eikä vielä tuolloin innostanut kuluttajia. 

Matala-alkoholipitoisten oluiden myynti on kuitenkin nykypäivänä kasvanut lähes eksponentiaalisesti ja jopa globaalisti tarkasteltuna etenkin nuorten aikuisten keskuudessa alkoholin kulutus on vähentynyt radikaalisti. Miedoilla, sekä täysin alkoholittomilla oluilla on siis entistä enemmän kysyntää. Markettien hyllyille onkin alkanut ilmestymään kyseisessä tuotekategoriassa jopa juotavia yksilöitä. 

Makusinfonian kannalta ero on kuitenkin huomattava, jos tuotteesta löytyy entisaikojen veroluokituksen mukaisesti edes se harvoin tarjolla nähtävä ykkösvahvuus. Juuri tämän vuoksi, olen erittäin iloinen, että käsillä olevan oluen kaltaista tuotekehitystä tapahtuu ja eri tavoin nautinnollisia oluita alkaa löytymään jokaisesta prosenttiluokasta. Jossain tapauksessa alkoholiprosenteiltaan yli puolet kevyempi keitos saattaa olla jopa vahvempaa versiota maistuvampi.

Samaan aikaan hallituksemme kaavailee ensi vuoden alkuun alkoholiveron nostoa, jonka etulinjassa ovat juuri miedot oluet (< 2,8 %). Suunnitellun korotuksen jälkeen ei tätäkään lestiä saisi enää alta kahden euron. 

Näinkö me kannustamme panimoita marginaalisen vahvuusluokan oluiden tuotekehityksessä? 

Näinkö me edistämme maailmanlaajuisia terveys- ja hyvinvointitrendejä?

Lue Olutliiton kannanotto tästä.

 

New York Cheesecake - Voittajan keitto

Kolmannen KimitoKeiky-kotiolutkilpailun voittajaksi valikoitui edellissyksynä käydyn tuomaroinnin tuloksena keravalaisen Rouhe Brewingin New York Cheesecake NEIPA. Tammikuun puolessa välissä suuntasimme porukalla Kemiöön. Viikonlopun agendana oli keittää voittoisalla reseptillä tuhannen litran suuruinen erä olutta. Helmikuun loppua kohden tätä herkkua tulee saataville tämän postauksen lopussa mainittuihin anniskeluravintoloihin. Tätä ennen hypätään hetkeksi Braumeisterin äärelle Kimito Brewingin maltaiseen miljööhön. Tulilla on panimon 308. keitto.

- Isompaa erää tehdessä puhtauden merkitys korostuu entisestään.

Hyvin suunnitellussa Kimiton panimossa se on hienosti toteutettu.

Kimito Brewingin Jonaksen heiluttaessa tahtipuikkoa, voittoisan reseptin luoja Roope Komulainen sekä Rouhe Brewingissä alkumetreiltä lähtien vahvasti mukana vaikuttamassa olleet Iiro Lamppu ja Henri Aidanpää pääsivät vihdoin tositoimiin. Kolmikko on Komulaisen mukaan yhtä lailla Rouhen sekä menneisyys että tulevaisuus. Tarina sai alkunsa, kun Roope ja Henri tilasivat kutakuinkin seitsemän vuotta sitten kotiolutsetin Saksasta ja tehtailivat tämän jälkeen muutaman vuoden oluita yhdessä. Iiro on samalla toiminut lähes koko Rouhen olemassa oloajan tärkeässä roolissa reseptien pohdinnassa, sekä luonnollisesti myös objektiivisen palautteen antajana.

  - Nimi Rouhe tuli alunperin yhdistelmästä Roope U Henri, missä U tarkoittaa Sinua, joka oluemme jossain vaiheessa juo. Lisäksi pidämme rouheasta meiningistä joten nimi tulee myös sieltä.

- Jatkossa on tarkoitus Henrin kanssa kehitellä reseptejä ja viedä hommaa eteenpäin. Mikäli jossain vaiheessa Rouhetta aletaan kaupallistamaan, niin tällä kolmikolla se on tarkoitus tehdä. 

- Panimopäivä oli todella hieno kokemus. Tuntemusta isommilla laitteilla tekemisestä ei juurikaan ole ja siinä oppi mukavasti uutta.  Pussin sisällä hapotus oli minulle uusi tuttavuus ja vaikutti oikein fiksulta systeemiltä. Lisäksi sain uusia ideoita omiin resepteihin, kun pääsi Jonaksen kanssa juttelemaan Kimiton reseptiikasta. Kaikin puolin mielenkiintoinen ja mieluisa elämys. 

Kuka: Roope Komulainen 

Ikä: 31

Ammatti: Asfaltointiin keskittyvän perheyrityksen työnjohtaja

Kotiolutharrastuksen taustaa: Noin 7 vuotta keittelyjä takana, keittokertoja noin 100. Laitteistona kotiolutsetin jälkeen olen luottanut 10 gallonan coolereihin. Nämä pitävät eristettyinä mäskin lämmön tasaisena. Näin ollen mäskiä ei tarvitse siirtää, joten tämä myös helpottaa toimintaa. Näillä coolereilla olen mäskännyt ehkä kolmisen vuotta. Tarkoituksena olisi ostaa jossain välissä hieman suurempi keittokattila. 

Rouhe Brewingin tulevaisuus: Tavoitteena on että viiden vuoden sisään Rouhetta saisi nauttia ravintoloissa. Se, että millaisessa muodossa panimo tulee olemaan, on vielä pohdinnan alla. Reseptejä tulee ahkerasti kehittää, jotta kun virallinen panimo laitetaan pystyyn, niin kaikki on valmista. 

Lempioluet omasta tuotannosta:

1. Cherry sour. 2. Black King IS 3. Cheesecake NEIPA

TOP3 oluttyylit:

1. Imperial stout 2. Sour 3. IPA

TOP3 olutmaat:

1. USA 2. Iso-Britannia 3. Uusi-Seelanti

Autionsaaren olut:

Kyllä se varmaan IPA-linjalle kallistuu... Sanotaan Epicin Hop Zombie.

KimitoKeiky 2019 voittajaolut New York Cheesecake NEIPA tulee tarjolle ainakin seuraaviin anniskeluravintoloihin helmikuun loppupuolella:

Turku:

Craft Beer Turku

Cosmic Comic Cafe

Anniskeluliike Portti

Bar Alvar

Helsinki:

Plaza Wine & Craft Beer

Sidewalk

Espoo:

Sidewalk

Järvenpää:

Eikan Pub

Tampere: 

Gastropub Nordic

Joensuu:

60´s palaver

Porvoo:

Porvoon Paahtimo

Forssa:

Pub Hukka

Oulu:

Mallaskellari

#KimitoKeiky

Chateau Izabel Carsin Barrel Aged Imperial Milk Stout 10,0%

Eräänä iltana Kemiöstä lähtiessäni Kimito Brewingin Jonas ojensi tyttärensä mukaan nimetyn oluen käteeni ja kehoitti korkkaamaan illalla. Kyseessä oli panimon ensimmäinen punaviinitynnyrissä kypsytetty (4kk) olut. Lesti lähti välittömästi polttelemaan sormenpäitäni. Yhtään muita samassa yhteydessä käytettyjä termejä väheksymättä, tässä etiketissä komeilivat oman henkilökohtaisen olutmaailmani kolme ehkä kauneinta sanaa; imperial milk stout.  Mutta sitten, syksy yllätti. Hormit oli nuohoamatta ja kilkkeet tilaamatta. Voisiko näin kiehtovaa olutta nauttia ilman takkatulen lämmittävää loimua? Soitto nuohoojalle sekä kirvesmiehelle lukitsivat pullon avauspäivän muutaman viikon päähän tulevaisuuteen. Päivät kuluivat bulkkikaljaa kaataessa, kunnes vihdoin piipusta nousi valkeaa savua ja lasiini laskeutui mustaa nestettä.

Jo kruunukorkkia raottaessa punaviinisen tanniininen tuoksu leviää ympäröivään ilmaan muodostaen takkatulen suitsutuksen symbioosissa erittäin euforisen kulissin. Suutuntuma on öljyisen viskoosinen sekä samettisen sulava. Bordeauxilaista pehmeyttä tammisen täyteläisyyden siivittämänä. Loppuliukuna laktoosi laskeutuu lavalle ja voitelee kokonaisuuden umpeen jättäen ilmaan happaman metsämarjan makean suklaisuuden (sweet and sour).
Hetken ovat täydellisiä, yhdessä että erikseen.
Hiillos ja olut.

Tuffan Vehnä

Viisiprosenttinen Tuffa kaatuu lasiin varovasti. Pullon pohjalla on sen verran sedimenttiä, että ihan kaikkea ei heti kärkeen uskalla kumota. Hiivathan on kuitenkin saatava mukaan, joten pyörittelen pulloa ja annan suurimpien partikkeleiden painua takaisin pohjalle. Ja sitten sameutta lasiin. Samalla tuoksuun tunkeutuu hiivan mukana lisää banaanin makeutta sekä ruohoisen raikasta humalointia, joka voimistuu loppua kohden myös maussa. Kokonaisuus ei ole tuoksun osoittamalla tavalla liian makea, vaan pikemminkin sitruksisen sähäkkä. Toinen kaato tuo jo aavistuksen liikaa sementtiä joukkoon ja suutuntuma muuttuu turhan nektariiniseksi. Vehnäinen pehmeys vie kuitenkin molemmissa lasillisissa pallon maaliin, eikä tästä loppujen lopuksi puutu kyljestä kuin ruoka.
Isoisän kalsarikuviointinen etiketti kruunaa makunautinnon, mutta missä on jarrarit?

Panimo Duuni Jussi-Brown 2018

KimitoKeiky-kotiolutkilpailu lähestyy jälleen! Viime vuoden skabassa mukana olleita oluita jäi muutama pullo kellariin ja sieltä silmiini osui jyväskyläläisen Panimo Duunin Jussi-Brown. Etiketin päivämäärä kiinnitti huomioni, koska kyseinen brown ale on pullotettu kutakuinkin tasan vuosi sitten. Vaikka Jussi-Brown ei kovatasoisen KimitoKeikyn 2018 finaaliporukkaan päässytkään, niin muistikuvissa on erittäin laadukas ja tyylinsä mukainen tekele. Mutta miten kotiolut on kestänyt vuoden kellaroinnin?

Olut on täysin kirkas ilman minkäänlaista sakkaa pullon pohjalla. Rubiinisen ruskea neste vaahtoaa tulppaanissa kauniisti ja jättää pintaan ohuen harson. Tuoksu on kellaripubisesti brittisen brown ja maltaisen makea. Jostain kuitenkin aisteille kumpuaa vihdotun puusaunan viilenneet leppälauteet, joiden kosteus leijailee yhä ulkoilmassa. Suutuntuma on kevyen kuparinen ja karamellisen kuorrutettu. Maussa kaikki edellä mainitut voimistuvat entisestään ja jälkimaussa paahteinen suklaisuus iskee suoraan suonille. Kyllä, tämä vuoden vanha kotiolut on edelleen erittäin nautinnollinen ja laadukas brown ale.

Kevään Keisarit

Nokian Panimo lähestyi jälleen näytepakkauksen voimin. Kevään Keisari uutuuksista kaupoista jo löytyy kuvassa olevat tuotteet, joita panimon sivuilla luonnehditaan seuraavasti: "Punertava, wieniläistyyppinen pohjahiivaolut. Tämä mm. vienna-maltailla tehty täysmallaslager vie nauttijansa wieniläisten kristallikruunujen alle valssin pyörteisiin. Vaahto kuin keisarinna Sisin tanssiaispuvun helma, maku soi kielellä kuin sinfoniaorkesterin lento, allegro ja adaggio" sekä "Musta, irlantilaistyyppinen stout, jonka tukeva paahteisuus ja miellyttävä maltaisuus sekä maltillinen 5,5% alkoholipitoisuus panee jalat vipattamaan kuin Flatleyn irkkutanssirivistöllä. Tästä ei stoutti stoutimmaksi tule". 

Wiener Lager 5,0%
Auringonlaskuisen oranssi Keisari puleeraa päivän päikkeessä kuin parahin prinssi. Maltaisen makean tuoksun päällä leijailee nokialaisen lähikaupan kahden euron hävikkilaatikkolta eksynyt yksinäinen banaanikärpänen. Suutuntuma on kevyen kapea-alainen ja kolsyraisen kotikaljainen. Kokonaisuutena ihan mukiinmenevä, mutta ei täysin kokonainen.

Premium Stout 5,5%

Aavistuksen Coca-Colaa ruskeampi sekä valoa punertavammin taittuva neste vaahtoaa nätisti. Tuoksussa on niin vaniljaa kuin vadelmaakin, mutta paahteinen pikakahvi prässää piispankahvoja kuin pikaliima. Suutuntuma on niin ikään mokkainen, mutta samalla kaihoisen katkeroinen. Kokonaisuutena täyteläisen topakka ja tyylipuhdas toteutus.

Helsinki Beer Festival 2019

Ensimmäistä kertaa henkilökohtaisessa Helsinki Beer Festival historiassani ennätin Kaapelitehtaalle jo lehdistötilaisuuden alkuun. Näin ainakin siis oli tarkoitus, mutta pari minuuttia Merikaapelihallin kellariosastolla harhailua ja myöhässä sisään, sori. Festivaalijohtaja Markku Korhonen kertoili omaan boheemiin tapaansa tutut tarinat festivaalien sisällöstä sekä tämän kertaisesta teemamaasta Slovakiasta. Organisaation maakuntakierroksella Korhonen oli päässyt tutustumaan kattavaan otantaan Slovakian 67 pienpanimosta, joista HBF tarjosi jälleen asiakkailleen erinomaisen valikoiman tuotteita, joita ei liiemmin Suomessa ole nähty. 

Korhonen tarjoili perjantain ensimmäisen oluen itse. Slovakialainen tumma lager hämmästytti humaloinnillaan ja osoittauituikin sitten lopulta DIPAksi. Tummaa lageria olisi ollut siinä viereisessä hanassa. Ensi puraisun jälkimainingeissa ammattilaistunnit alkoivat vetää ensimmäisiä maistelijoita sisään. Tila tuntui aika täydeltä jo kello kolmen pintaan, vaikka ovet avautuivat suurelle yleisölle vasta viideltä. Jotenkin sellainen tuntu, että näitä "ammattilaisia" on joka vuosi enemmän ja enemmän. Toisaalta monet näistä tekevät tilaa maksaville asiakkaille lähtiessään pois alueelta jo pian varsinaisen aukioloajan alettua. Itse henkilökohtaisesti olen monena vuonna lukeutunut näihin "seiskan bussiin"-porukoihin, kuin myös tänäkin viikonloppuna.

Ruokapuolella Alexanders tarjoili härkänsä optimaalisesti nestettä tihkuvan märkänä ja Kuivalihakundi luonnollisesti kuivana. Lisäksi tarjolla oli perinteiset saksalaiset makkara-annokset sekä Johann Schlagin osterit. Lauantainakin pyörähdin niin ikään vielä paikalla, mutta aikani kului Olutliiton liittokokouksen merkeissä, enkä ehtinyt edes oluelle. Oliko siellä muuten tänä vuonna sika?

Los Bastardos Linden

Raumalainen Linden Brewery sai kunniakseen valmistaa arvovaltaiselle yhtyeelle, Los Bastardos Finlandeses, oman oluen. Oluen tyyliksi muotoutui yllätyksettömästi bändioluille stereotyyppinen lager. Mutta mexican lager? Paperilla älyttömän yhteensopiva kombo yhtyeen imagon kanssa, mutta varsinkin maissi oluessa tuo ensimmäisenä kuitenkin mieleen kirkkaat ja pitkäkaulaiset pullot, joiden kyljessä komeilee joko keltapaitaisen siivouspalvelun tai italialaisen eurodance-yhtyeen nimike pienellä extralla. Tähänkö on Suomen Thin Lizzyn / ZZ Topin arvokkuus runnottu?

Oluen historia sai alkunsa kyseisen bändin laulajan, Bryn Jonesin vieraillessa Raumalla edellisen vuoden lopulla. Taitelijan trubaduuri -osuuden loputtua hän päätyi paikallisten panomiesten pöytään ja yhteistyökuviot olivat nopeasti toteutusta vaille valmiina. Pitäähän jokaisella itseään kunnioittavalla bändillä olut olla ja tällä kertaa kyseessä sattui olemaan yhtye, jolla on eittämättä yksi maailman vaikuttavimmista logoista, joka kilpailee uskottavuudestaan jopa Motörheadin kanssa.

"Muutaman tuopin ja jallun jälkeen olutkin oli suunniteltu." - M. Linden

Patinoituneen puupaneelin värinen jalojuoma tuoksuu raikkaalle ruohomättäälle sekä nahkaiselle nuottitelineelle. Kaikki Coronan tapaiset mielleyhtymät katoavat välittömästi. Suutuntuma soittaa skitalla suoranaisen samettisia sointuja sauhutellen samalla sikaria sisätiloissa. Maissin makeus pehmentää Motueka-humalan tuomaa luontaista limen purentaa ja kääntää mullasta esiin kaivetun Marshallin nupit kaakkoon heti ensi rytmistä. Sitruksisuus nousee loppua kohden Domestosmaisen dominaattorin rooliin raikastaen ruumiin radikaalisti. Kokonaisuutena Los Bastardos Finlandeses Lager on juuri sitä kaikkea mitä samainen yhtye edustaa. Vienna lagereiden Jack Daniel´s, rock ´n´ rollin ruumiillistuma lasipullossa. Olut jota on vain yksinkertaisesti pakko saada lisää. Viva Los Bastardos!

Pyynikin Käsityöläispanimon uutuuksia

Vuodenvaihteen jälkeen porstualleni oli jälleen ilmestynyt olutlähetys Tampereen suunnalta. Kuriiri soitti ja kertoi, että "jotain juhlaolutta tässä on". Paketin avaamiseen saakka elin pelon sekaisissa tunnelmissa, koska pahvien kyljessä mainostettu Vaalea Juhlaolut ei valitettavasti ollut niitä Pyynikin Käsityöläispanimon suurimpia voitonkiljahduksia. Paketin sisältä paljastui kuitenkin vuoden alun markettiuutuuksia, jotka ainakin tähän mennessä varmasti löytyvät jo ympäri Suomea, jossei jopa pitkin Eurooppaa. 

Citra California Lager antaa nimensä puolesta odottaa aurinkoa, surffilautoja ja kasvoilla polttavaa Santa Ana -tuulta. Ulkoisesti olut on kullankeltaisen hämyinen valkealla lyhytkestoisella vaahdolla kuorrutettuna. Pitsi sen sijaan on paksua ja pysyvää. Citran pellettisyys tuntuu tuoksussa ja jatkuu maussa aina jälkiliukkaille saakka. Raikkautta on ihan mukavasti, mutta samalla myös aavistus appelsiinimehuista hiivaisuutta. Suutuntuma on lopulta aika flätti. Pyöräytys poskipäissä aikaansaa pientä pörinää, mutta happoja saisi joka tapauksessa olla tuhdimmin. Kokonaisuutena hedelmäisen virkistävä ja melkein jopa rapsakka janojuoma. Surffilaudat jäävät kuitenkin naulaan ja tuulenkin vire tuntuu enemmän katabaattisena kuin föhninä. Kyseiseen olueen on kuulemma panimolla tehty tämän keiton jälkeen pieniä viilauksia, joten kauppojen hyllyillä ilmeisesti aavistuksen upgreidattu versio.

Galaxy Saison nostattaa kauniin kromin keltaisen oluen ylle tyylikkään valkuaisvaahdon, joka ei pitsinnypläystä kaihda. Australialaiselle trendihumalalle tuttu sitrushedelmäinen raikkaus iskee nystyröille yhä syvemmin oluen siirtyessä lasista kiduksiin. Tuoksun ensivaikutelma on runsaan pellettinen sekä greipin katkuinen. Suutuntuman virkistävä sitruksisuus muuntautuu maussa jopa makean mandariiniseksi liu´uksi. Jälkimaku nousee jo ananaksen puolelle. Nestemäinen hedelmäsalaatti ja huomattavasti lähempänä föhn-virtausta kuin Citra.

Amarillo Pale Alen humalan ja maltaan symbioosisessa tuoksussa kaikuu metalli. Kuparisen punertava olut soljuu suussa melko vetisenä. Odotukset eivät nyt aivan kohtaa. Jos yritetään kuitenkin ajatella laatikon ulkoa, niin toisaalta toffeisen bitterinen maltaan makeus toimii tässä kohtaa ihan ok, vaikka tosin ei yhtään sen enempää. Jälkimaussa vihanneksisuus ajaa valitettavasti sitruksisuuden edelle, eikä jälkiliuku jätä parasta mahdollista fiilistä. Sellainen räntäsade Rochfordissa meininki, eikä sen enempää pale ale kuin amarillokaan. Tämänkin oluen reseptiin on ko. batchin jälkeen tehty korjauksia.

Winter Lager vaahtoaa varovasti ja tuoksahtaa simaisesti hiivalle ja etiketissä luvatusti "hennosti savulle". Happoja ei juurikaan ole löydettävissä. Aromatiikka tuo aisteille perinteisen kotioluen, jonka pinta on aavistuksen jäässä. Oluen tarjoilulämpötila tässä vaiheessa kuitenkin reilusti plussan puolella ja jopa lähempänä kymmentä astetta kuin nollaa. Suutuntuma heittää hedelmäisestä humaloinnista maun jälkiliukkaat suoraan junaraiteille ja tunnelma latistuu kuin markan kolikko. Välttävästi vetinen ja esanssisesti epämiellyttävä kokonaisuus. Hento, kuten kylkitekstissä luvattiin.

Peräkaneettina mieleeni pulpahti, että kellarin kätköistäni löytynee Papabeersin Winter Ale, joten jospa sitä korkkaisi tämänkin vihdoin pois homehtumasta. Kyseisen pullon kyljestä löytyy merkintä BBF 11/2015 eli yksilö on pullotettu reilut neljä vuotta sitten.
Ehkä aavistuksen turhan kauan kypsynyt yksilö siis kyseessä, mutta tarkastellaan nyt joka tapauksessa miten Papa on vuodet vastaanottanut. Kaadettaessa vaahtoaminen on Winter Lagerin kanssa samaa luokkaa, mutta hapokkuutta löytyy aavistuksen enemmän. Tuoksusta nousee pintaan metsmaasikaisen esanssinen makeus. Vieno viinaisuuskin nostaa päätään ja suutuntumassa tämä voimistuu ensivaikutelmasta yhä enemmän iholle. Tunnelma on lämmin. En ehkä odottanut liikoja, mutta loppujen lopuksi oluthan on kestänyt vuodet suhteellisen tyydyttävästi. Ei siis hyvin kypsynyt, mutta säilynyt. Mansikkainen marmelaadisuus puskee tosin turhan voimakkaasti ja alkoholinen suutuntuma vaatisi ympärilleen ruskean paperipussin, mutta onhan tämä kuitenkin toimiva paketti. Hangelle en siis luovuta. Jollain tapaa mieleni assosioituu Bryggeri Helsingin Vuosi Sata ja mieleni tekee juustoja.

Damn Good Cherry Pie

Saavumme rähjäisen oloisen tehdashallin pihaan, jonka ainoa väripilkku on juuri pihaan ajamamme Kimito Brewingin pakettiauto tai tarkemminkin sen kylkiteippaukset. Kaurismäkeläisestä atmosfääristä siirrymme toiseen. Lukitun oven takaa paljastuu työmaa. Äänten kaikuessa kylmän hallin seinältä toiselle kvartsin sekä graniitin voi aistia niin ilmassa kuin ihollakin. Mielikuvitus mutisee maltaisen makeasti; tähän tilaan saadaan vielä panimo.

Kimito Brewingin vanhat tilat alkoivat käydä ahtaiksi, mutta Kemiön saarelta löytyi uutta lääniä valloitettavaksi. Kaksi kuukautta ensimmäisistä kuvista ja "pienen pintaremontin" jälkeen entiseen Suomen Sokerin tehdashalliin siirrettiin panimon koko kalusto, sekä luonnollisesti jotain uutta. Vaikka uusien tilojen myötä tankkien väliin mahtuu hieman muutakin kuin jakoavain, niin mitään eksponentiaalista tuotannon kasvua ei kuitenkaan olla havittelemassa. Pari uutta tankkia kuitenkin löysi uuden kodin ja tilaa piisaisi vaikkapa sirolle tynnyrikypsyttelylle. Kiinteistössä riittää nimittäin nyt provinssia joka suuntaan. Neliöitä vanhaan tilaan verrattuna on jopa kuusinkertaisesti, eikä kattokaan tule aivan heti vastaan.

Kaurismäkeläisestä uuden panimon ilmapiiristä siirrytään omiin kotioloihin ja lasissa olevan imperial stoutin mukana hienokseltaan Lynchimpään tunnelmaan. Kimiton ja Hiisin collaboraation nimestä, Damn Good Cherry Pie, assosioituu väkisin agentti Cooperin lausahdukset Twin Peaksin Double R Dinerin tiskillä. Olisikohan tässä muuten kyseessä Tatu Hiitolan viimeinen yhteistyöolut Hiisin saappaissa ennen lähtöä Tankerille?

Tammikuun neljäntenä päivänä pullotetun oluen tuoksu on paahteisen praliininen ja maltaisen mokkainen. Surrealistisen suunmyötäinen suutuntuma sipaisee kirsikkapiirasta taikinareunuksesta, vaikka kokonaisuus pysytteleekin enemmän perinteisemmän suklaakakun suunnalla. Jälkimaussa cherryn kone yskähtelee hieman voimakkaammin, mutta lakritsaisen luumuinen loppu sanelee lopputahdit. Selkäranka jää loppujen lopuksi aavistuksen ohkaiseksi, mutta laatutuote joka tapauksessa. Kellarin kolkkoutta kaipaavalle yksilölle sitä on annettava, joten otetaan toiset tyypit tästä muutaman vuoden jälkeen. Nyt kuitenkin odotellaan ensin mitä Kimito Brewingin uusista tiloista alkaa syntymään.