Raumalaista intohimoa

Raumalainen intohimo. Tähän kuuluvia pyloneita pystyisi luettelemaan lukemattomia aina jääkiekosta mustaan pitsiin. Voisin kuitenkin määritellä, että olut on aina puuttunut listalta, vaikka aikojen saatossa toki sitäkin on Raumalla pantu. Tullin pohjoispuolella Porissa on toiminut maamme ykköskaartiin luokiteltava pienpanimo jo siitä asti kun allekirjoittanut sai ajokorttinsa, mutta rajojen sisällä olutkulttuuri määriteltiin samoihin aikoihin lähinnä sanoilla Sinisoihtu ja Otava.

Joitain vuosia taaksepäin ensimmäiset henkilökohtaiset olutkokeilut suoritettiin Naulamäen maisemissa. Samoilla kulmilla, joista aikoinaan anno domini 1550 raumalaiset aboriginaalit häädettiin omilta synnyinkulmiltaan Baabelin vankeuteen kansoittamaan maamme uutta pääkaupunkia Hesalaa. Vaikka Kustaa Vaasa antoikin kansalle vapauden palata takaisin, niin nykyään kyseisellä torilla hikoilee enää yksi täti kuluneet knypylät käsissään. Muutama askel Vähämalminkatua ylös kallioille ja paikalta näkee niin kirkon kuin raatihuoneenkin. Hieno paikka nauttia muutama pussikalja. Tänään säkistä tai paremminkin laatikosta löytyy Mikko Lindénin kaupallisen panimouran kolme ensimmäistä olutta, jotka ravintoloitsija Toivanen ystävällisesti lähetti minulle tyypattavaksi. Kiitos, pakkohan nämä on korkata! 

American Pale Ale 4,7%
bbf 06.05.2017

Ulkoisesti Lindenin APA on kaunis. Samean Bora Borainen olut vaahtoaa kermakakkuisen marenkisesti ja jättää lasin reunoille pitsiä, josta paikkakuntalaiset missituomaritkin lämpenisivät. Pullon pohjalla ei näy hiivaa. Tuoksu viitoittaa tietä Vanhan kirkon kalmistojen kautta Rauma-Repolan sulfaattikeitoksien äärelle. Suomeksi sanottuna havaitsen hajussa kellarista kolinaa ja mustaherukkaista mäntyä. Sieraimiin kantautuvat speksit eivät onneksi taivu aivan kissanpissan puolelle maunkaan mittareilla ja Mosaicin parhaat puolet pitävät stydisti pintansa, vaikka jälkimakuun mennessä käydäänkin jo äärirajoilla. Tätä pullollisen juotuaan porilaisen poliisin alkometrikin osaisi määritellä käytössä olleen aromihumala-lajikkeen lopen varmalla tarkkuudella.  Suutuntuma on liukkaan aromikas ja hedelmäisen sutjakka, mutta huutaa kumppanikseen lihaa. Soolona nautittuna kokonaisuus jää selkeästi peräkammarin puolelle, joten kaipaisin rosvolautaselle valtakunnan parasta pippuripihviä, jonka jälkeen uskoisin kombinaation saavuttavan jonkin asteisen euforian. Tosin Vistan pepper steak tekee tämän ihan yksinäänkin, joten varsinaisesti oluelta ei enää tässä kohtaa paljoa vaadittaisi. APAsta vielä loppukaneettina todettakoon käteen jääneet viimeiset virret, eli hedelmäisyys, Mosaic ja sellu. Kädenjälki muistuttaa jossain määrin Mustialan artesaaniflavoria.
76

Pi.La Farmhouse Ale 5,3%
bbf 09.05.2017

Viljaisen veikeästi kellertävä farmhouse-tyyppinen ale vaahtoaa runsaan belgisesti jättäen Rihtniemen kokoisia pitsisaarekkeita ympäri lasia. Meriheinäisen suolainen tuoksu pohjaa vahvasti Sorachi Acen suuntaan, joka jo itsessään nostaa käsivarren karvoituksen kattoon. Etiketissä mainostetaan oluen olevan kelpo kumppani kalalle valkoviinin sijasta. Käytössä olevan humalan huomioon ottaen ruokayhtymä on enemmän kuin luonnollista. Smaakisen saisonin säkenöivä suutuntuma saakin satakuntalaisen sifonkihuivin sätkimään?! Itse asiassa muutaman maistin maistettuani voisin helposti luvata, että lasillinen tätä menisi heittämällä esimerkiksi perinteisen Freixenetin edelle maljan nostattajaisissa. Toisaalta mikäpä ei menisi?
Sorachin kumppanina Amarillo silittää mukavasti karvaisuutta ja jauhaa loppu tulemaksi tillilihasta yllättävänkin pehmoisen suutuntuman. Toistuvasti mainitun trendihumalan vierellä pääosassa voi aistia belgihiivan. Toisin sanottuna siltä ei voi välttyä, vaikka näkyviä partikkeleita ei nesteessä lillukkaan. Mausteisessa maussa on sopivassa suhteessa niin ylväitä yrttejä kuin savuisia sitrushedelmiä. Kokonaisuutena raikkaan flavorinen saison.
85

Just Ale ...and a littlebit orange 4,5% 
bbf 14.05.2017

Seuraavaksi raumalaisen hyökkäysketjun sentteri. Etiketin väri on haettu oluen outlookista tai sitten panossa käytetyistä luomuappelsiininkuorista. Joka tapauksessa väriyhteneväisyys on aina kiva juttu. Pullon pohjalta löytyy hiivaa toisin kuin edellisistä lajikkeista. Korkkaaminen soittaa hyvin löysän tuhahduksen ja vaahtoakaan ei synny lukuunottamatta lasin reunoilla kulkevaa ohutta nauhaa. Korvalle vietynä olut kaikuu kuin tyhjä luola, eikä minkäänlaista elämää ole aistittavissa. Hedelmämehuinen suutuntuma vahvistaa pelot oluen virheellisyydestä. Maltillinen hapokkuus on tipahtanut nollaan. Syke on sammunut. Kukkean käynyt tuoksu on hedelmäesterisyydessään kovin hefeinen, mutta ilman äitelää makeutta. Mausta ei voi valitettavasti sanoa mitään positiivista. Kokonaisuus tiivistyy yhteen sanaan, vetinen. Harmi. Tulee eittämättä mieleen muuan kiteeläisen Pajarin hiilihappokankeudet. Toivottavasti tulevaisuus on tämänkin oluen kohdalla yhtä aurinkoinen, kuin mitä oletan sen olevan American Pale Alen ja varsinkin Pi.La:n kohdalla. Epäonnesta huolimatta 2/3 onnistuminen on kuitenkin startille paljon enemmän kuin oletin. Nyt alan ihan tosissani odottamaan.

Olvi APA vs Koff APA

Kevättä ja kauniita oluita. Maitokauppojen hyllyt pullistelevat jälleen etenkin suurempien panimoiden uutuuksilla. Olvin APAa osattiin jo odottaa männä vuoden IPAn jälkeen, mutta keravalaisen hevospanimon vastaava tuote tuli varmasti suurelle yleisölle yllätyksenä. Hienoa Sinebrychoff! Jäämme edelleen odottamaan Hartwallin vastausta.
Olvi, humalinaan Citra, Chinook ja Equinox, houkuttelee hyppysellisen enemmän kadmiumin viljaisella olemuksellaan. Samainen lesti myös vaahtoaa enempi ja piirtää paksumpaa/pysyvämpää pitsiä. Olvi jatkaa pisteputkeaan myös tuoksujen saralla. Koff taittuu hieman tunkkaisen maltaan ja marjaisuuden puolelle, kun taas iisalmelainen tuoksahtaa raikkaan raaoille sitrushedelmille. Keravalla hedelmät ja humalat (Citra ja Mosaic) ovat selkeästi kypsempiä ja pehmeämpiä. Se etelämpi panimo you know. Makupaletti on suora seurannainen hajuista. Lopputulos riippuu nyt vähän siitä, että tykkääkö Pirjosta vai Pertistä? Koffilainen on selkeästi täyteläisempi, mutta ummehtuneempi. Mainospuhe raikkaudesta ei tällä kertaa täytä saappaita. Olvi sen sijaan on vehnäisesti freshimpi, mutta jotenkin hauraampi. Itse henkilökohtaisesti jos mietin kyseisille oluille käyttötarkoitusta, niin kesän lähestyessä voisin helposti ottaa ison panimonkin APAa mukaan kotiterassille. Yhtä hyvin massa-apa sammuttaisi janon lämpimät haapapuut kantikkaiden alla vesiknaapullisen höyrystyessä kiuaskivien päällä. Näihin tilanteisiin valintani kohdistuisi Olvin puoleen. Grilliruuan kanssa puolestaan menisin Koffilla. Lopuksi vielä yksi pakollinen mutta. Viiden ja puolen euron litrahinnassa on mielestäni liikaa ilmaa.
Koff 78
Olvi 80

Kaiku

Kaiku on auringonlasku Havajilla. Akvarellin maalarina Tuopin Ääressä istuu Johnny Rio. Jo pelkkä väri hehkuu lämpöä kuin vanha kunnon Slev´in liesi perseen alla nupit kuutoseen asti kierrettynä. Tuoksussa on humalaista höyryä ja tropikaalista tärinää. Tarina lähti Haminasta Ugi:in ja tällä kertaa hedelmät kypsyivät Suokin trooppisten palmujen alla.

Rapsakkuus ja raikkaus lyövät silmille raipan lailla, jota Jenni Vartiaista lainaten voisin sanoa, että narkkaan.

Vehnäinen pihkaisuus tuo eksoottisen hedelmäiseen kokonaisuuteen sopivasti kotosuomalaista havumetsäisyyttä ja alkukantaisuutta. Kuuleeko Kieku, täällä Kaiku? Roger.

Protoja

"Jumalan Teatteri"
Kuvassa on suomalaisen pienpanimoyrittäjän toisella pienpanimolla väsäämä kokeiluluontoinen APA, jonka voltit pyörivät kuuden prosentin kieppeillä. Kaunista nestettä. Kaunista vaahtoa. Pitsikin viipyilee viehkosti. Alkupisteitä ulkonäöstä kaksikymmentäyksi. Tuoksu on voikukkaisen lantainen ja lämmetessään hevosen peräaukkoinen. Maun puolella tuntuu jo siltä, että ruuna on ulostanut suoraan suuhun. Heinäisen navettainen puskuri työntää kaiken muun alleen, eikä liiemmin kehuttavaa löydy. Täysin epäonnistunut tekele osoittautui täysin epäonnistuneeksi tekeleeksi. Lyhyesti; nestemäistä hevosen paskaa. Ei lisäpisteitä.
Kauniin keikyn kaataminen viemäriin vaatii vahvuutta.

"Ginger Gear with Pumpkin Boost - Halloween edition "
Toinen pienpanimoprototyyppi on niin ikään jäänyt tuotannon ulkopuolelle. Mäskiin on lisätty kurpitsaa, joka luo aika tymäkän halloweenfiiliksen ilmoille. Inkivääriäkin on seoksessa käytetty. Ei huono yhdistelmä. Tuoksussa molemmat kilpailevat neliöistään, mutta maun puolella inkivääri vie voiton. Vaikka hedelmänä en pidä kurpitsaa juuri karambolaa kummoisempana, niin tässä se toimii suhteellisen mukavasti. Ainut miinus on assosiaatio salaatin lisäkkeenä tarjoiltavasta pumpkinista, joka on yksi asia jota en voi vain ymmärtää. Hiivaisen hedelmäinen maku on aluksi raikkaan inkiväärinen, mutta muuttuu aika lailla tunkkaisen tiiviiksi. Jälkimaku ei niinkään hivele makunystyröitä. Paljonkohan tässä on prosentteja? Sanotaan, että ihan tuntuvasti. Edellytykset erinomaisuuteen ovat esillä, mutta lopputuloksessa vielä kadoksissa.

Toim. huom. Oluiden "nimet" kirjoittajan keksimiä.

Beer Hunter's Mufloni Säppi APA 6,0% PORI

Muflonin 5xC:n vanavedestä nousee pintaan Säppi APA. Samaa nimikaavaa toteuttaessa tässä voisi olla NCC (Nugget, Chinook, Columbus). Säppi kuulostaa aika lailla paremmalta.
Säppineste on väriltään meripihkaisen sameaa ja utuisen aprikoosista. Kauniin muhkea vaahto jättää runsasta ja paikoittain paksua pitsiä pysyvästi ja tiiviisti koko vaahdon mittaan. Tuoksu on mäntyisen mangoinen ja kirkuvan greippinen. Humalan tuntu leviää sieraimista sormille.
Pihkaisen pehmeä suutuntuma kutistaa poskien hiussuonia kasaan hedelmäisellä tropiikin tunteella lisäten pakkaan rapsakkaa jenkkikatkeroa. Maukas, miellyttävä ja maanläheinen.
88

Stadin 4,5% / Rekolan Amerikan Serkku 4,5% / Nokian Keisari 66 4,2% American Pale Ale

Suomalaista pienpanimo-osaamista parhaimmillaan, tässä ja nyt.
Kulutusolut valikoimaan hintalaatusuhteellaan kiipinyt Routekeisari rinnallaan rekolan ja Stadin vastaavat ylpeydet.
Pääkaupungin kuningas mahtailee vaahdollaan muut maan rakoon, mutta Mäntsälä (tuleva Fiskars) ja Nokia eivät jää liiaksi varjoon. Stadin nostattama tattimainen vaahtotorni on kieltämättä poikkeuksellinen ja Rekola tässä kolmikossa yllättävästi vaatimattomin. Ei hätää. Kenelläkään. Ulkonäön puolesta sanottakoon, että Stadi on vaalein ja Rekola tummin. Tuoksut kertovat heti, että kyseessä on kolme täysin eri olutta. Stadin rapsakka belgisitrus, Rekolan savuisen makea vaniljatoffee ja Nokian havuinen humala. Siirrytään makuun. Stadi nousee pintaan saippuaisella bitterisyydellä ja Rekola hedelmäisen lempeällä makealla maltaisuudella. Nokia on perus vahva 66.
Summarum. Pöydässä kolme totaalisen erilaista APA:a (jokainen täydellisiä omalla tontillaan), joita kaikkia voin suositella suurella sydämellä. Rivijärjestystä on mahdotonta tehdä, mutta omat suosikit voi aina kertoa. Rekolaa ostaisin enemmänkin, jos hinta olisi huokeampi. Nokia näistä kolmesta hintalaadultaan eniten kohdillaan. Mmmmmmmmmm...
Stadi 88
Rekola 88
Nokia 88