Kiljua ja kymppisynttäreitä

Hyi he#'¤tti mitä kiljua!? Tuomas Hopfenweizen saattaa säikäyttää saastaisella sakeudellaan sekä synkkämielisellä savoijilaisuudellaan sen satunnaisen Sandelssin siemailijan samaan tapaan kuin myös ainoan oikean Fransiskanerin nimeä marraskuiseen yön pimeyteen huutavan saunan lämmittäjän. Jos tunnistit itsesi, ota rauhallisesti. Sytytä päältä. Älä vaihda Olviin, vaan odota tovi. Anna oluen leppyä ja lämmetä kotva. Anna myös itsellesi hetki. Nyt on nimittäin kymppisynttäreiden aika.

Hyviä Tuomaita on nimetty olutkulttuurin hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä jo vuodesta 1994. Vuodesta 2008 lähtien, jolloin kiertopalkinnon vastaanotti Kari Ylänne, Hyvä Tuomas on suunnitellut ja toteuttanut Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kanssa yhteistyössä oman oluen.  Vuoden 2018 Hyvän Tuomaan Mikko Salmen yhdessä panimomestari Ville Vilenin kanssa suunniteltu olut on siis järjestyksessään kymmenes laatuaan. 

Saksalaisesta hiivasta rakennettu hefehoppi esteröityy sierainosastolla humalien ja Gros Michel-flavorien hedelmäiseksi topseilvellingiksi. Itse nesteen suutuntuma on aluksi vehnäisen pehmeä, ehkä jopa kumpuilevasti sahtinen, mutta muuttuu nopeasti keloittuneen kuivaksi ja puolikypsän banaaniseksi ellei jopa barbaarisen brutaaliksi? Maussa humalointi valtaa suun ja poskipäät kipristelevät kulmakarvojen kanssa kilpaa. Maalia kohden humalat föönäävät yhä heavymmin. Yrttinen Aramis ja kirpsakka Galaxy sointuvat epätavallisella tavalla yhteen kuin toisilleen luotu vanha pari. Loppujen lopuksi pienen antihypetyksenkin keskellä robusti humaloitu hazyhefe onkin kovin trendikästä? 

Inkiväärin intohimoa ja aasialaista aistikkuutta

Kävin viime viikonloppuna Oulunkylän Supermarket Mustapekassa ja ostin itse henkilökohtaisesti ensimmäistä kertaa kotimaisesta maitokaupasta voimakkuudeltaan yli 4,7%:sta alkoholijuomaa. Onko tämä nyt sitä viinalimua? Luomuolut suosikkini Vakka-Suomen Panimon Nokkospilsin lisäksi mukaan lähti myös itselleni täysin tuntematon ja nopealla googlauksellakin hieman mysteerinen ns. Kettuolut (5,2%). Kiertolaispanimo St. Barley aloitti yhteistyön Nokian Panimon kanssa 2016 ja sittemmin kettuilu on siirtynyt Laitilaan. Ilmeisesti oluen markkinallinen idea oli alunperin lähtenyt liikkeelle Jaajo Linnonmaan visiitistä ravintola Farangiin, jonka olutvalikoimaa muistan itsekin parjanneeni muutamia vuosia sitten siellä käydessäni.
- Mun oluesta ei paljon tarinaa tai taustaa irronnut. V***tti lipittää mallastettua vettä, Jaajo kertoi toukokuussa 2016 Aamulypsyn facebookissa.
Epäonnista ravintolakokemustaan jakaen Linnonmaa sai ystäviensä kautta kasaan eri alojen ammattilaisia. Valtteri Heiskaselta löytyi teemaan sopivan inkiväärioluen reseptiikka pöytälaatikosta ja bränditoimisto MacWell loi tuotteelle kasvot. Paketti alkoi olemaan aika lailla valmis.

Björk otti opikseen ja kyseinen olut on ollut jo toista vuotta mm. ravintola Farangin valikoimassa. Uuden alkoholilain saattelemana sitä löytyy nyt myös muutamista maitokaupoista. Voin sanoa, että itämainen ruoka on aivan varmasti tälle kettuoluelle tuuhein mahdollinen häntä mikä sille voidaan takamukseen nastoittaa. Tuoksu on kuin platoon. Vietnamilaisen kasvuston seasta nousee Berengerin ammattitaitoista kylmäkiskoisuutta, Dafoen lämminhenkistä sielukkuutta ja Sheenin nuorekasta innostuneisuutta. Napalmiahan tämä kaipaisi, mutta aromikkuus jää kuitenkin sympaattisen teelehden tasolle. Sitruksinen suutuntuma saattelee solakan sielunmaiseman kohti inkiväärin intohimoa ilmentävää, mutta varpaillaan varautunutta väinönputkea. Ylikypsät, paikoin jopa käyneet tropiikin hedelmät täyttävät makupaletin ympyrän sulkeutumiseen saakka. Jälkiliukkailla maustekasvin pehmeän pippurinen purenta päättää päivän. St. Barleyn Ginger Pale Ale on ennen kaikkea ruokaolut, eikä ollenkaan huono sellainen.

Kakolan Kalpea 4,7%

Kakolan Kalpean nimi on alkujaan Reijo Mäen käsialaa ja nyttemmin kirjailijalta itseltäänkin on ilmestymässä samanniminen romaani. Reseptiikka sen sijaan syntyi Panimo Koulun ja Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan yhteistyön alla. Koekeitot tehtiin niin ikään Laitilassa 2016, mutta myyntiä varten ensimmäiset KooKoot tehtiin Turussa. Itse kumosin muistaakseni Koulun Kalpeaa ensimmäistä kertaa viime kesänä Helsingin rautatietorilla viisi prosenttisena versiona.

"Kakolahan on kaupungin parhaalla paikalla, ja sieltä on sellin ikkunasta nähnyt miten ihmiset menevät oluelle. Kyllä sen seuraaminen kaltereiden takaa, naama harmaana on syönyt miestä ja tehnyt kurkun kuivaksi" - Reijo Mäki 

Oljenkeltainen olut on tähtisumuisen samea. Galaktisen katsomuksen keskiöstä nousee valkean viriili vaahto, jonka varjeluksesta paljastuu hedelmäisen hekumainen hajusteisuus. Suutuntuman kautta voisin veikata lasissa lepäävän ennemminkin nokialaista kuin laitilalaista olutta. Raikkaan rapsakasti humaloitu maku on täyteläisen trooppinen ja vahvistavan virkistävä. Kohtalaisen täydellinen kesäjuoma nautittavaksi siis niin Apteekissa kuin Svarte Rudolfissakin ja miksei myös saman auringon alla Turun rajojen ulkopuolella.

Laitilan Savu India Pale Ale 5,9%

Alkon käsityöläisvalikomasta löytyy vuosittain yhä erikoisempia ja kummallisempia oluita, eikä tälläkään kertaa ainakaan tässä suhteessa voinut repertuaariin pettyä. Savuinen IPA kuulostaa siltä, että kombinaatio ei yksinkertaisesti voi toimia, mutta toisaalta myös kutsuu luokseen mystistä mielenkiintoa höyryten. Valkean vaahdon peittämän kullankeltaisen nesteen tuoksu toistaa etikettiä. Vienoa vihtaisen hikistä savua ja yrttisen humaloitua sitrushedelmää. Purennan kuusenkerkkäinen kitkeryys siintää jälkimaussa selluisemmassa suunnassa greippisyyden piiskatessa löylyä minkä kerkiää. Tunnelma vie järvimaisemaan ja aamun kylmettämään saunan eteiseen. Itse kuitenkin tykkään enemmän merestä ja lämpimästä löylyhuoneesta. 

74

Laitilan Kukko Tuima 8,5% LAITILA

Viinalagerien luvatussa maassa on fiksua työstää viinalagereita. Tosivahvan ja Tuplapukin vanavedessä rantaan ui Tuima Kukko. Raikkaan laakerinen ulkoasu vaahtoaa puhtaan valkoisesti. Tuoksussa on miedosti makeaa mallasta ja hunajaisen hedelmäistä...tekisi mieli kirjoittaa hernekeittoa, mutta rokka ei esiinny *hymiö. Maussa makea mallas korostuu ja käytännössä ajaa kaiken muun yli. Alkoholin aistii lempeällä lämmöllä suupielissä, mutta muuten perinteiset viinalagerin ominaisuudet on erinomaisesti piilossa. Siroon jälkimakuun änkee eteerisesti viljainen yrttisyys. Se on Kukon kruunu se.
71

Laitilan Kukko Helles 4,7% LAITILA

Laitilan Kukko perheen uusin väri on sähkönsininen ja tyylilajina helles eli saksalainen pilsnerin vastine. Lasissa näyttäisi olevan erittäin kirkaan kultaista ja solakan soljuvaa olutta. Valkea vaahto laskeutuu suhteellisen nopeasti ja vapauttaa maltaisen makean ja maaseutuisen mehikasvisen arommikkuuden. Suutuntuma on osaltaan kalsea, mutta myös raikkaan virkistävä. Hedelmäisen humaloitu makukokonaisuus on kaikin puolin puhdas ja suoraviivainen dortmunder. Liukkaasti juotavissa ja laitilalaiseksi hyvin tunnistettavissa.
77

Laitilan Lakritsi Portteri 5,4% LAITILA

Laitilalainen portteri on maustettu Kouvolan lakritsilla (uutteella), joka ilmeisesti tekee ulkonäköön kuraisen ruskean taittosävyn muuten mustassa outlookissa. Vaahtoa on niukasti, mutta pitsipalluroita jää valumaan pitkin snifterin reunoja. Hyvin miedosta aromista ei kovin helposti löydä sen suurempia speksejä. Kai siellä sitä lakritsan kaikua jossain piilee. Suutuntuma on valjusti Wirvoitusjuomatehtaan tyyliin hernekeittoinen. Maussa lakua on tuoksua enempi, mutta tunnelma äityy jollain tasolla esanssisen makeaksi. Jos mietin lähtisinkö liuottamaan lakritsaa veden sekaan ja millainen keitos siitä syntyisi, niin tässä pullossa piilee vastaus viiden pilkku neljän prosentin volyymilla höystettynä. Lopputulos on kokonaisuudessaan karmaisevan kelju. Huonoimpia Laitilan keittoja mitä olen maistanut.
44

Laitilan Lukko Liukas Lager vs Sinebrychoffin Bisse från Stadi

Eilisen Pelicans-Lukko ottelun jälkeen tämän illan kamppailusta Nordenskiöldinkatulla on tulossa vähintään mielenkiintoinen. Gagnon ja Vahalahti ottivat Lahdessa alkulämpöä liki 27 minuutin peliajoillaan, joten tänään luistin kulkee! Yllä oma sinikeltainen tulosveikkaukseni eli 1-4. 

Entäs olutrintamalla? Miten käy vertailun näiden kahden välillä? Härifrån tvättas sanotaan ja siltä se Koffin litku kieltämättä maisuukin, pesuvedelle. Lukko Liukkaan, joiden toimituksesta kiitokset Paroalhon hefeparonille, otan vielä myöhemmin erikoiskäsittelyyn. Tässä siis en lähde sen enempää arvostelemaan. Hyvää ja liukasta joka tapauksessa. Se on nimittäin sitten aivan toinen tarina. Tänään suunta kohti Hesalaa ja voittoisaa illan jatkoa!

Laitilan Kievari Kekri 5,9 % LAITILA

Kekri on kuparisen rubiininen ja vaahtoaa saharaisen samettisesti. Viljaisen maltainen tuoksu vie kieltämättä tuntemukset sadonkorjuun taukopaikalle, jossa tarjolla on tummaa tuoretta limppua yrttipedillä. Kylmän kalsea viileys on myös vahvasti läsnä syksyisen juhlan aromissa. Maanläheinen suutuntuma punoittaa poskipäitä ja kuumottaa kitarisoja. Tulkittakoon tästä, että pienoinen alkoholin kosketus on myös havaittavissa. Tämä tuo pintaan häivähdyksen kurpitsaa ja assosiaatiot hyppäävät suoraan halloweeniin. Kumpi lopulta on vahvemmin läsnä? Perinteinen suomalainen kekri vai sysi-irkkujenkki halloween? Päätä itse, mutta lasissa on joka tapauksessa keskiookoota nauriin verran parempi laitilalainen.
81

Laitila / Yalobusha Mississippi Beer 4,6% ja 5,0% LAITILA

Universumin kovimpia blues-festivaaleja kunnioittamaan räätälöity höyryolut on Laitilan Juha Kylä-Kailan ja Yalobushan Amos Harveyn käsialaa. Mississippiläinen Harvey on ollut mukana Rauma Bluesissa siitä asti kun itse muutin kaupungista pois, eli vuodesta 1998. Mukulakivisillä kadulla ei yksinkertaisesti ollut tilaa meille molemmille.

Historian havina on ko. oluen ja panimon kohdalla suuri. Laitilan ensimmäiset oluet nimittäin olivat höyryoluita Kukko etiketillä. Alkon käsityöläisolutvalikoiman kautta kotitalouksien kosketuksiin päässyt höyry vakuutti jo ensimetreillä. Pian tutustumisen jälkeen maitokauppoihinkin ilmestyi neljä kymmenystä miedompi versio veturista. Kumpainenkin on ollut useampaan kertaan lasissa, mutta nyt vasta vertailuasteella. Kimmokkeen kirjoitteluun sain Bryggerin kellarissa, kun Laitilan panimopäällikkö Ville Vilen kävi jo toistamiseen pokkaamassa Mississipille ansaittua glooriaa. Nyt siis ensimmäistä kertaa molemmat oluet samaan aikaan penkillä.

Keltaisen oranssit nesteet kuohuavat voimakkaasti, mutta täysin hallittavasti. Vaahdon laskeuduttua noin sormen paksuiseksi suojapeitteeksi, pitsi on hyvin harvaa, mutta paksuhkoa. Vahvempi versio on selkeästi tummempi. Lakattua puupintaa vasten olut saa kamouflasen, joka ei petä. Alkovahvuisen tuoksu on mahonkisesti massiivisempi ja palmuöljyisesti paksumpi, kuin selkeästi raikkaammin hedelmin höyrytetty maitosessio. Hämmentävän erilaiset oluet loppujen lopuksi. Odotin enempi marginaalisia eroja. Viis pike nolla lepää suussa pihkaisen paksusti kuin tiikeribalsami. Nektariinisen notkea olut on omenaisen oleva, mandariinisen makea ja tahmean tunkkainen. Jälleen perään kuulutan miedomman raiteen kulkijan raikkautta ja räikeyttä. Humalan hekuma hehkuu täysin toisilla tasoilla. Kokonaisuutta tai oikeastaan kaikkia puolia tarkasteltaessa maitokaupan tuote on yksinkertaisesti parempi. Toisaalta voi olla, että alkuvuodesta Alkosta ostettu pullo on ehtinyt jo aavistuksen vanhentua. Muistelisin, että pidin tuoreeltaan huomattavasti enemmän tapauksesta. Suomen Paras Olut gaalassa tarjoiltuun Mississippiin verrattuna tässä pullossa on täysin erilainen olut. Juhlahumun hälinässä tykkäsin kyllä. Eli palataan siihen tuoreus oletukseen. Hyvää joka tapauksessa.

4,6% 88
5,0% 82

Suomen paras olut 2015

Suomen paras olut valittiin jo viidettä kertaa. Vuodesta 2011 lähtien järjestetty kilpailu on avoin kaikille kaupallisille kotimaassa valmistetuille oluille. Tänä vuonna mukana oli yhteensä 176 olutta 22:sta eri panimosta. Panimoravintola Bryggerissä järjestetty gaala-ilta oli ensimmäinen laatuaan ja toi asiayhteyteen mukavasti arvokkuutta ja glamouria. Sofiankadun kellariin oli kokoontunut toista sataa oluen ammattilaista, ystävää ja harrastelijaa. Gaala aloitettiin juhlakansaa hämmentäen tarjoilemalla ja nimeämällä ensimmäisenä korkeimmalle pallille rankattu olut, eli:

Suomen paras olut 2015
Siperia Stout 8,0 % (Koskipanimo Oy)




Itse tapahtuma alkoi puoli seitsemältä, mutta Helsingin Uutiset julkaisi jo kuudelta otsikolla "Nyt se on valittu: Suomen paras olut tulee Siperiasta". Jutussa kerrottiin pääpalkinnon lisäksi myös kaikkien seitsemän sarjan kolme parasta olutta. En tiedä minkälainen kämmi tässä oli käynyt, mutta toivottavasti asia ei pilannut kenenkään paikalla olijan jännitysmomenttia. Ainakin viimeisenä palkitun panimomestari Pereen hikoilusta päätellen syke pysyi sprinttilukemissa aina kunniakirjan pokkaamiseen saakka.
Hieno homma, tapahtuma, gaala, kilpailu, panimot, ruoka, atmosfääri, järjestelyt, ihmiset, oluet, kaikki.
Alla arvoisan raadin valitsemat palkitut oluet.

Sarja 1 (Vaalea lager enintään 4,7 %)

1. South Pacific Lager 4,5 % (Stadin Panimo Oy)
2. Höpken Pils 4,2 % (Suomenlinnan panimo)
3. Karjala 4,5% 4,5 % (Oy Hartwall Ab)

Sarja 2 (Vaalea lager yli 4,7 %)

1. Mississippi Beer 5,0 % (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy)
2. Stadin Lager 5,3 %  (Stadin Panimo Oy)
3. Karhu Tosi Vahva 8,0 % (Oy Sinebrychoff Ab)

Sarja 3 (Tumma tai värillinen lager)

1. Marsalkka Tumma Lager 4,6 % (Saimaan Juomatehdas Oy)
2. Bryggeri Spezial 5,2 % (Rakuuna Olut Oy)
3. Granite Lager 5,0 % (Suomenlinnan panimo)

Sarja 4 (Ale enintään 4,7 %)

1. Maku Brewing Amber Ale 4,5 % (Maku Brewing)
2. Saimaa Blonde Ale 4,5 % (Saimaan Juomatehdas Oy)
3. Malmgård Blond Ale 4,2 % (Malmgårdin Panimo Oy)

Sarja 5 (Perinteinen ale yli 4,7 %)

1. Siperia Stout 8,0 % (Koskipanimo Oy)
2. Huvila X-Porter 7,0 % (Malmgårdin Panimo Oy)
3. Kievari Imperiaali Stout 9,2 % (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy)

Sarja 6 (Amerikkalaistyylinen ale yli 4,7 %)

1. Papan Vanilla Stout 6,8 % (Pyynikin käsityöläispanimo Oy )
2. Maku Brewing IPA 7,3 % (Maku Brewing)
3. Malmgård Emmer IPA 6,2 % (Malmgårdin Panimo Oy)

Sarja 7 (Vehnäolut)

1. Weizen Bock 7,5 % (Koskipanimo Oy)
2. Wasaborg Savuvehnä 5,5 % (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy)
3. Brewer's Special Belgian Wheat 4,7 % (Saimaan Juomatehdas Oy)

Keikyklubi onnittelee kaikkia palkittuja panimoita!

Suuret Oluet Pienet Panimot 2015

Kolmipäiväisestä festivaalista neljäpäiväiseen kasvanut SOPP alkaa olla jo niin tosiharrastelijalle kuin myös henkilökunnalle kova koettelemus. Susikin sen jo tuntee nahoissaan. Vielä yksi päivä. 

Todellisuudessa festivaalit ovat aina olleet menestys, eikä vuosi viisitoista ollut poikkeus, päinvastoin. Tosin Rautatientorin tila alkaa käydä äärirajoillaan, joten ehkä jonain tulevaisuuden vuonna saamme kokea Helsingin SOPPia jossain muualla? Keskiviikko ja torstai tarjosivat ainakin hetkittäin haasteellisempia keliolosuhteita. Itse saavuin paikalle perjantaina auringon saattelemana. Foreca oli ennustanut iltaan täyttä aurinkoa ja 18-astetta silkkaa heattia. Lupaukset lunastettiin myös sään suhteen erinomaisesti.

Innokkaana alan-enthuastina olin ensimmäisenä porttien takana, mutta pikkuhiljaa väkeä alkoi kasaantua jonoksi asti.

Starttasin kevyesti Ruosniemen Hell Sinillä.  4,7%:nen bitter on ilmeisesti samaa kuin aiemmin myynnissä ollut Rocking Bear Moto Rock Bitter Ale. Tällä kertaa yhteistyökumppanina on Hellsinki Rock Girls. Mukava perusbitter näin keskipäivän ensimmäiseksi maistiksi. Seuraavaksi ajattelin kokeilla kepillä jäätä. Sosiaalisesta mediasta olin havainnut, että Pyynikin Panimon Jaskan Kaljan 30 litran kegi oli avattu torstaina, joten oletin, että vastassa on ei oota. Yllätykseksi JK:aa löytyi edelleen hanasta, joten sellaista sitten! Jaskahan oli kauniin samea ja olkisen keltainen kokonaisuus. Ruista ranteessa, mutta kiltillä kauralla varustettuna. Ulkoiset ominaisuudet voittavat sisäisen kauneuden. Kuten Usko Eevertti sanoisi: kuiva ja naseva, suora mutta huoleton Jaskan pano.

Tässä vaiheessa alkoi tuttuakin väkeä lappaamaan kaksin käsin sisään, joten oluiden varsinainen pohdiskeleva tutkiskelu (jos sitä tähänkään asti oli) sai väistyä sosiaalisen kanssakäymisen tieltä. Tällaiset festarithan ovat ennen kaikkea nautiskelua ja kohtaamisia varten, eikä niinkään muistiinpanojen hifistelyyn rakennettuja. Olutblogistikollegoitakin tuli möötattua. Rollen kanssa oli mukavat rupattelut ja  Bissebaroni herätti allekirjoittaneessa sisäisen turkulaisen ja aloin puhua kuin kaarinalainen. Mistä sitten olutbloggaajat tavatessaan juttelevat? No ainakin lapsista, neuvolassa käymisestä, tietokoneista ja ehkä vähän myös oluesta. 

BB:n kanssa käytiin myös Laitilan Virvoitusjuomatehtaan tiskillä naukkaamassa yhdet lailliset lonkerot. Kyseessä siis juuri ennen festivaalia kohua aiheuttanut 6%:nen long drink, jota ravintoloissa ei lainsäädännön mukaan saa annostella kuin korkeintaan 8cl:n shotteina. Itse asiassa kahden annosenkin tilaaminen meinasi saattaa minut aluksi ongelmiin, koska BisseBaroni seisoi liian etäällä tiskistä ja juomanlaskija luuli että ihan vaan itselleni yritän ostaa tällaista satsia. Pois se minusta. 

Mitä sen enempiä. Kuvista voi ihmetellä maisteltuja oluita:

Maku Maalais - Tamminen: Hieman epämiellyttävän pisuaarinen tuoksu.
Kokonaisuus terävästi tammisen tanniininen ja kusisen greippinen. Hyvää.

Hiiden tattua laatua. Maailmojen Sodassa pidin enemmän tuoksusta kuin mausta.
Souri on aina ja etenkin tämä, jännästi kiva.

Radbrewin Alone in the Dark oli perus suklaisen kahvinen stout, mutta hedelmäisyyttä omaan makuun liikaa. Greenhousea voisin tissutella enemmänkin.

Stadin Milk Porter oli jollain kierolla tavalla ehkä paras maisti tällä kertaa. Ainakin innovatiivinen ja rajoja rikkova.
Laitilan Wasaborg savuvehnä ei juurikaan liikauttanut.

Ruotsalaispanimoiden oluista Närken Bästa Rököl vapautti tilaa tajunnasta runsaalla savuisuudellaan. Toppen!

Lappi TL:n sahtia olen odottanut saavani maistiin jo vuosia. Festivaalitunnelmissa nektarit (ruis ja mallas) osoittautuivat kuitenkin liian vaikeiksi hyytelömäisen, jopa geelimäisen koostumuksensa vuoksi. Tiukkaa tavaraa.

Plevna, Ruosniemi, Rekola ja Mathildedal tarjosivat lämpöä ja hellyyttä.

Hopping Brewsters: rapsakkaan raikas uusi panimotuttavuus.

Teerenpelin Panimon Erikoinen nro 2 oli liian alkoholinen ja viskinen.

Jälkihuomio: Ennen festivaalien alkua huomasin twitterissä olutviikinkien rantauvan Suomeen. Vinkkasin SOPPista ja brittikarpaasit innostuivat vallan mahdottomasti. Ilmeisesti olivat kiertäneet jonkin verran vastaanvanlaisia tapahtumia maailmalla ja reittasivat Suomen hyvin korkealle niin tapahtuman kuin myös paikallisten oluiden ansiosta. Yeah!

Loppukaneettina vielä muistettakoon, että alueelle ei saa viedä mitään sellaista, jonka sisällä voisi olla alkoholia tai jonka sisällä olisi mahdollista salakuljettaa alkoholia ulos alueelta. Sen paremmin alueelta ei saa viedä pois mitään sellaista jonka sisällä voisi olla alkoholia, vaikka se todistetusti olisikin tyhjä. Ainoana poikkeuksena sääntöön toistaiseksi vielä on mahalaukku, jonka sisältöön ei puututa.

The Hurriganes 4,5% LAITILA

Kymmenisen vuotta sitten Hurriganes olutta löytyi kaupan hyllyiltä ja nyt on näköjään comebackin paikka. Brändäys on aika lailla Olvimaista, mutta Vammalan Maurin kynänjälki tuo tietynlaista maanläheisyyttä. 70-luvun Suomen suosituimmalla bändillä voidaan ratsatsaa yhä. Ei huono saavutus.
Itse tuote vastaa hyvin pitkälti Remun englannin taitoa. Vähän sinne päin, mukaan muutama stereotypia ja hitti on valmis. Tähän voisi ottaa rinnalle Kukon vihreän tölkin ja etsiä eroja, jos niitä on. Marginaalissa varmasti, mutta hyvin perustavan laatuista laitilalaista joka tapauksessa tölkissä. Kokonaisuus on maltaisen makea ja ruohoisen voinen.
Loppuhuomiona sanottakoon, että kyseisen orkesterin tuotantoon allekirjoittaneella vahva arvostus.
"Well, let me be rock and rollin´ free."
51

BB eli Barleytä Bromarvissa: BrewDog Clown King 12% SKOTLANTI vs Laitilan Kievari Barley Wine 8,3% LAITILA

Laiturin nokassa kaksi barley viiniä. Varsinaisesti kypsytetyistä yksilöistä ei voi puhua, vaikka Kievari onkin muhinut kellarissa pari vuotta ja Brewdoggi yhden. Laitilalainen höyryää korkin riuhtaisun seurauksena. Ulkonäöllisesti skotti on kuin kruununjalokivi alemmalla dekolteella, kun finski sensijaan muistuttaa terassin pielessä lepäävää olutsakkaa, johon on tumpattu yksi jos toinenkin tupakki. Vaahtojen erot voi helposti havainnoida kuvasta. Kotimaiseen beewiihin jää niin ikään runsaampi harso ja pitsi. Tuoksut ovat makean maltaisia, joissa Clown King etuilee trooppisella hedelmäisyydellä ja Kievari mausteisella rusinaisuudella. Miedompi vaihtoehto tuntuu suussa miellytävältä marjasuklaalta vehnäisellä sahtisuudella höystettynä. Pelle Kuninkaan 12% alkoholia tökkii jo jossain määrin etanolisella makeudellaan, eikä nautittavuus löydä oikeanlaista huippukohtaa. Loistavia Barley Winejä molemmat, mutta tällä kertaa kotimainen maistuu paremmin.
BrewDog 83
Kievari 85

Jack’s Original Chili Beer 4,7% LAITILA

Lidlin olutvalikoimaan on sihahtanut chilikalja. Pullo kertoo oitis kyseessä olevan myyntivaltti. Kaikki mihin tungetaan chiliä tai savua myy. Itsekin lukeudun kumpaisenkin edellä mainitun maun likettäjäksi, joten uhrauduin kokeilemaan Jack´siä, vaikka odotukset eivät kovin korkealla riippuneetkaan. Mukana valmistuksessa chiliaromi.

Halvan oloinen etiketti lupaa kahden paprikan verran hottia makuelämystä. Ei taida olla aivan samat tulisuusluokitukset kuin Poppamiehellä. Haalea ja vetisen kellertävä olutvaahtoilee sormen verran, mutta laskee ohueksi harsoksi räps. Tuoksu on tunkkaisen viljasiiloinen ja hernekeittoisen porkkanainen. Metallisen carboninen suutuntuma ei humalalla hehku ja jälkimaussa chili antaa pientä nostetta maalin suulle. Paitsio vihelletään kuitenkin jo miltei ennen koko tilanteen syntymistä. Kokonaisuudeksi jää laimea lager chili jälkimainingilla, joka muistuttaa sitruunatwistattuja hirvityksiä. 

34

Viisi tölkkiä vehnää

Vehnäoluen suosio lähti myös maitokaupoissa kasvuun Nokian Panimon tuotua EloWehnää hyllyille, joka kamppailee erinomaisuudessaan jo monien aitojen saksalaishefejen kanssa. Suosiota seuranneena tämän kevään odotetuimpia uutuuksia ovat Laitilan ja Sandelsin vehnäoluet. Poikkeuksellista tässä konseptissa on se, että Olvin pitkän historian aikana ei aikaisemmin pintahiivaolutta ole valmistettu.

Tölkkitavarana siis ympäri Suomen löytynee nämä viisi vehnää, jotka nyt tässä rinta rinnan.

Ulkonäköasiat tulee julki parhaiten kuvaa katsastaen, joten ei kuluteta niihin seikkoihin sen enempi mustetta. Kaikki viisi pyrittiin kaatamaan mahdollisimman samanaikaisesti laseihin, joten vaahdon puuttumattomuus ei johdu siitä, että olut olisi laskettu ensimmäisenä.

Kaksipäinen raati oli tällä kertaa hyvin yksimielinen, joten listaan seuraavaksi oluet Klubin reittaamassa parhausjärjestyksessä.

1. Ennakkosuosikin paineista kärsivä Nokian Keisari EloWehnä erottui kirkkaasti testin parhaimpana tuotoksena. Eniten pitsiä jättävä tuulimyllywehnä maistuu kerta toisensa jälkeen samettisen pehmeältä viljalta ja sopivasti bananasplittisen makealta hiivaleivältä.
2. Kirkkaimpana ja vaahtoavimpana hefenä bodiumin hopeapallille nousee Lidlin Grafenwalder. Virkistävien raikkausaspektien saattelemana Graffe toimii estoitta kuumana kesäpäivänä. Vaikka taustalla kismittää vetinen säilykeananaksisuus, niin mitalipaikka on selkeä.
3. Yllättävin sijoitus on Marsalkan Luomuvehnän poistuminen kisapaikalta pronssinen pokaali narikassa. Tuoksu jää testisimojen joukossa laimeimmaksi ja maku pistelee hapokkuudellaan banaanin kylkeen happireikiä. Jälkimaku on metatallinen.
4. Olvin uutukainen  tuoksuu vahvasti ananakselle. Kokonaisuus on hapokkaan mausteinen ja tunkkainen. Sitruunaisuus tasapainottaa ja tuo raikkautta, mutta syvimmät tunteet tuntuvat tukahdetuilta. Ehkä parempi näin.
5. Viimeiseksi jää Kukko, joka everstin tapaan tuoksuu voimakkaalle hedelmälle. Maku on hiivaisen ananaksinen ja jälkibanaaninen. Kokonaisuus muodostaa tunteen porkkanakakusta, johon on piilotettu laksatiivia.

Tämä oli Keikyklubi-raadin yksimielinen mielipide, mutta kuten aina, makuasioita. 

Esimerkiksi Jyväskylän Bier Baron, sai omassa vertailussa aikaan hyvinkin erilaisen tuloksen.

Suosittelen kokeilemaan ja toteamaan itse mikä on oma suosikkisi.

Laitilan Kievari Mämmi Stout 5,8% LAITILA

”Maailman ensimmäinen ja paras mämmiolut.”
Laitilassa on ammuttu Kymppi Mämmiä rumpuun jo monta vuotta. Tänä vuonna munasta kuoriutui vihdoinkin oikea stout. Liturginen väri on Pitkäperjantain / Lankalauantain mukaisesti täysin musta, valoa vasten aavistuksen mämmisen rusehtava.
Tuoksussa on mämmistä ruista (ilman makeutta) ja kahvista paahteisuutta. Maussa on siirappista makeautta ja laitilalaista kasvishernekeittoa porkkanoilla.
Kokonaisuus on savuisen lakritsainen ja yrttisen puhdistava. Mämmi jää marginaaliseksi.
Raikastaa hengityksen.
81

Kotimaiset portterit sokkotestissä

Saunailta Sannaisissa. Poimin kellarikierrokselta matkaan muutaman kotimaisen porterin. 
Tarkoitus on maistella koko oktetti sokkona läpi.

Itselläni on vahva tunneside varsinkin Malmgårdin X-Porteriin, mutta myös suomalaisen oluen ulosvientipioneeriin Koff Porteriin ja Pyynikin Käsityöläispanimon lempeään artesaaniolueen Pikkuportteriin. Täysin uusia tuttavuuksiakin tästä kattauksesta löytyy; Kievari Portteri, Suomenlinnan Helsinki Portteri ja Pajari Porter. Toki testioluiden vahvuushaarukka heittelee aina 4,2%:sta 7,2%:iin asti, joka luonnollisesti asettaa jo tiettyjä ennakkoasetelmia.

Sitten kahdeksan lasia ja kahdeksan portteria. Ulkoisesti ei hirveästi eroavaisuuksia näy. Oluet numero 1 ja 7 vaahtoavat selkeästi kaikkein eniten ja kakkosessa on vaaleampi ja punertavampi väri kuin muissa. Seuraa lähes tunnin mittainen haistelu ja maistelu, jonka aikana kartanossa on hyvin hiljaista. Kolmen vartin jälkeen kiroilun määrä lisääntyy ja ainakin allekirjoittaneen tuska tehtävän vaikeudesta moninkertaistuu. Tuomio alkaa. Ensimmäisenä omia ajatuksiani ja veikkaukseni, jonka perässä raadin muut kommentit. Kommenttien jälkeen mainittuna mikä olut oli kyseessä.

1.     Tuhkaisen siirappinen ja palaneen herukkainen. Makean lämmin. Erinomaisen hyvää on. Ei kuitenkaan paras kahdeksikosta, vai olisiko? On. On paras.

Cole Slaw: Paahtunut kahvi? Oisko Koffin Porter tai Stadin Savuruis?

Tappara: Raikkaan maltainen tuoksu ja hyvä katkero maku.

Kesäsavu: Tumman vahva maku. Testin paras portteri!

LASISSA: X-PORTER

2.     Savuisen tervainen, salmiakkinen ja lakritsainen. Voimakas tuoksu. Punertava väri. Lopussa sikarisuutta. Kamppailin Tervahaudan ja Savurukiin välillä. Kallistun melko varman Stadin Panimon puoleen.

Cole Slaw: Pistävän lääkemäinen. Oisko Pajari?

Tappara: Tuoksussa vähän pistävää mallasta. Maussa pehmeää mallasta ja jälkimaussa vähän pistelevyyttä.

Kesäsavu: Sitruunainen tuoksu ja alkoholinen maku. Alkoholi puskee ihan liikaa läpi.

LASISSA: SAVURUIS

3.     Kolmannessa portterissa on tuoksu miedoimmasta päästä. Turpeisen savuinen ja mukavan mieto maku sopii tähän tilanteeseen vahvojen ja syvempien kanssa portterien joukossa. Yksinään ei ehkä niin nautittava, mutta raikastaa kyseistä kattausta. Pidän. Kyseessä ehdottomasti maitokauppavahvuuksinen olut. Pyynikkiä tämä ei ole. Pajaria en ole aikaisemmin maistanut, joten veikataan sitä.

Cole Slaw: Katajan marjainen inhokki. Veikkaan Laitilan Kievaria

Tappara: Mieto tuoksu ja vetinen maku. Ikävä jälkimaku. Tylsä.

Kesäsavu: Todella voimakas sitruunainen tuoksu ja simainen maku.

LASISSA: PAJARI

4.     Ensimmäinen sadan prosentin varmuudella tunnistettava olut, vaikken kyseistä portteria olekaan aikaisemmin maistanut. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan vihanneksinen talon maku on selkeästi pinnassa. Lisänä fenolista marjaisuutta. Testin huonoin porter.

Cole Slaw: Mämminen ja vellimäinen. Veikkaan Huvilaa.

Tappara: Mämmimäinen tuoksu jatkuu voimakkaan mämmimäisellä maulla. Melkein kuin mämmiä. Joisin, vaikka en tykkää mämmistä. Tästä tykkään.

Kesäsavu: Mieto mämminen karamelli. Huono.

LASISSA: LAITILAN KIEVARI

5.     Liukkaan helppo suutuntuma kertoo, että ollaan taas miedommassa päässä. Tästä puuttuikin näköjään veikkaus. Otetaan vielä viimeinen siivu ja lasi tyhjäksi. Kyllä. Sen verran monta Pyynikin portteria olen kumonnut, että tämäkin on melko varma tunnistus. Mukavasti paahteista kahvisuutta näilläkin prosenteilla.

Cole Slaw: Savuinen ja rukiinen. En pidä. Veikkaan Savuruista.

Tappara: Tuoksuu kypsältä kompostilta. Ohuen vetinen maku, jossa lyhyen karvas jälkimaku. Tylsä.

Kesäsavu: Nenän aukaiseva syvä ja vahva tuoksu. Laimea maku on pettymys.

LASISSA: PYYNIKIN PIKKUPORTTERI

6.     Yrttistä lakritsikahvia vahvemmasta päästä. Testin ristiriitaisin olut. Hilasin lasia edestakaisin hyvistä huonoihin. Luulen, että tässä on nyt se testin isoenoklassikko, elikkäs Koff Porter. Onhan se ilmiömäinen olut, mutta tämä tilanne ja makumaailma ei anna tilaa. Jälkimaku muuttuu jostain syystä esanssisen marjaiseksi kiisseliksi. Tätä se on, kun yrittää juoda kahdeksaa mustaa olutta samaan aikaan. Jos ja vaikka kyseessä olisi Koffilainen, niin nyt ei jostain syystä iskenyt legendan mitalla.

Cole Slaw:  Hajuton. Miellyttävä kevyt makeus ja paahtunut suklaa. Oisko Pyynikkiä?

Tappara: Miedon mämminen tuoksu. Voimakas maltaan maku ja mukavan pehmeä suutuntuma. Jälkimakua myöten miellytävä. Testin paras. Pakko olla Koff?

Kesäsavu: Miellyttävä tuoksu, jossa häivähdys kukan hunajaa. Maussa lakritsia.

LASISSA: KOFF PORTER

7.     Paljon vaahtoa ja juuri Tervahaudan verran Leijonapastillia. Selkeästi Rekolasta.

Cole Slaw: Miellyttävän tervainen – pelkkää tervaa. Nyt on Tervahautaa.

Tappara: Tervaa, omituista tervaa. Pahaa tervaa. Tervahauta?

Kesäsavu: Keskivahva tuoksu. Vaahtoaa paljon. Tervapastillinen jälkimaku.

LASISSA: TERVAHAUTA

8.     Makean hapan. Jäljelle jää Suomenlinnan Helsinki Porter.

Cole Slaw: Kuivakka, paksu vaahto. Maussa kahvinen täplä. Oisko Koff?

Tappara: Tuoksua ei ole. Maku on tylsä, mauton, pesuainemainen. Pahaa. Ravintolassa palauttaisin tuopin.

Kesäsavu: Vahva kukkaistuoksu ja vähän laimea karamellinen maku.

LASISSA: SUOMENLINNA HELSINKI PORTER

Pisteytys näytti lopulta tapahtuvan raadin jokaisella jäsenellä vähän omalla tavallaan, joten muutin tulokset ainoastaan parhausjärjestykseen. Keskiarvosijoitukset näyttävät seuraavalta:

1.     X-Porter

2.     Koff

3.     Pajari

4.     Tervahauta

5.     Suomenlinna

6.     Pyynikki

7.     Savuruis

8.     Laitila

Summa summarum; näinkin vahvoja makuja omaavat oluet jäävät elämään suuhun ja maut sekoittuvat väkisin, vaikka vettä kiskoisi kaikin käsin joka siemauksen välissä.

Sokkotestaus on kuitenkin mahtava kokemus ja näitä pitää ehdottomasti tehdä lisää. Vaikka testin aikana oluiden tunnistaminen tuntui täysin mahdottomalta tehtävältä, niin omalla kohdallani porterit osuivat omiin lokeroihinsa jopa vähän liian hyvin. Toisaalta ainakin se tuli todistettua, että ”samanlaiset” oluet ovat kaikki totta tosiaan aivan erilaisia ja panimoiden ominaismaut seuraavat hyvin kaavaa. Sokkotesti onnistuisi paremmin, jos ei tietäisi mitä oluita kattaukseen kuuluu, jolloin ei pystyisi päättelemään sitä mikä olut lasissa on. Itse sorruin pääasiassa juuri tähän tunnistus laskelmointiin, mikä pilasi osittain testin pääajatuksen. Onneksi muu raati antoi omintakeisten mielipiteidensä laulaa.

Sokkotestien suosio on kasvanut muissakin olutblogeissa esim. Jaskan Kaljat ja Olutkellari. Mielenkiintoisia hetkiä!

Laitilan Kievari Agricola 8,5% LAITILA

Auringossa palaneen persikan värinen Laitilan luostaritar vaahtoaa kartanoisen arvokkaasti ja lyhyesti. Tuoksu on luumuisen marjainen ja etanolisen hiivainen. Takkahuoneen tunnelmaa luova belgi ale lämmittää sierainten lisäksi myös suuta.
Leipäisen mausteinen maku muistuttaa joulunajan markkinalimppuja, joihin on leivottu tähti päälle. Makean rusinainen puoli paljastaa Agricolan mieltymystä sahtiin ja marjanpoimintaan. Maussa alkoholi peittyy selkeästi paremmin kuin tuoksussa. Jälkimaku on vahvasti hunajaisen hedelmäinen. Omankaltaisensa olut abc:n tärkeä osa.
Hyväähän tämä oli, mutta ei lähes 18€:n litrahinnan arvoista. Kokeilemaan toki kehoitan kaikkia arvon lukijoita.
82

Laitilan Kukko Ale 5,0% LAITILA

Auringonnousun kuparinen väri ja lumen valkea vaahto. Pitsi on tiiviin samettinen. Laitilan ominaisen vihanneksisuuden lisäksi tuoksussa pistää nenään etenkin lämmin humala ja makea mallas.
Pehmeän greippinen paketti, jossa aavistus lanttua elikkäs räätikkää.
Sen verran hyvää, että olisi voinut olla isompi annos. Meni heittämällä.
80