Los Bastardos Linden

Raumalainen Linden Brewery sai kunniakseen valmistaa arvovaltaiselle yhtyeelle, Los Bastardos Finlandeses, oman oluen. Oluen tyyliksi muotoutui yllätyksettömästi bändioluille stereotyyppinen lager. Mutta mexican lager? Paperilla älyttömän yhteensopiva kombo yhtyeen imagon kanssa, mutta varsinkin maissi oluessa tuo ensimmäisenä kuitenkin mieleen kirkkaat ja pitkäkaulaiset pullot, joiden kyljessä komeilee joko keltapaitaisen siivouspalvelun tai italialaisen eurodance-yhtyeen nimike pienellä extralla. Tähänkö on Suomen Thin Lizzyn / ZZ Topin arvokkuus runnottu?

Oluen historia sai alkunsa kyseisen bändin laulajan, Bryn Jonesin vieraillessa Raumalla edellisen vuoden lopulla. Taitelijan trubaduuri -osuuden loputtua hän päätyi paikallisten panomiesten pöytään ja yhteistyökuviot olivat nopeasti toteutusta vaille valmiina. Pitäähän jokaisella itseään kunnioittavalla bändillä olut olla ja tällä kertaa kyseessä sattui olemaan yhtye, jolla on eittämättä yksi maailman vaikuttavimmista logoista, joka kilpailee uskottavuudestaan jopa Motörheadin kanssa.

"Muutaman tuopin ja jallun jälkeen olutkin oli suunniteltu." - M. Linden

Patinoituneen puupaneelin värinen jalojuoma tuoksuu raikkaalle ruohomättäälle sekä nahkaiselle nuottitelineelle. Kaikki Coronan tapaiset mielleyhtymät katoavat välittömästi. Suutuntuma soittaa skitalla suoranaisen samettisia sointuja sauhutellen samalla sikaria sisätiloissa. Maissin makeus pehmentää Motueka-humalan tuomaa luontaista limen purentaa ja kääntää mullasta esiin kaivetun Marshallin nupit kaakkoon heti ensi rytmistä. Sitruksisuus nousee loppua kohden Domestosmaisen dominaattorin rooliin raikastaen ruumiin radikaalisti. Kokonaisuutena Los Bastardos Finlandeses Lager on juuri sitä kaikkea mitä samainen yhtye edustaa. Vienna lagereiden Jack Daniel´s, rock ´n´ rollin ruumiillistuma lasipullossa. Olut jota on vain yksinkertaisesti pakko saada lisää. Viva Los Bastardos!

Lindenin Styyri Nordic Lager 4,7%

Haarapääskyt matkustavat etelään talveksi, eikä niitä juurikaan ennen vappua kotimaassa näe. Samalla tapaa käyttäytyy merimies, styyrman elikkäs perämies. No, värimaailma ainakin on suoraan merenpohjasta tai tarkemminkin meripihkasta. Tuoksuu voimakkaasti panimolta. Tuhti mallasrunko nostaa seilinsä ja valkeat vaahtopäät täydentävät oluen parin sormen paksuisella tuukilla. Maussa on omaan makuuni liikaa toffeista makeutta sekä rantakallioiden kasvustoa rakkolevällä höystettynä, mutta meren läheisyys on eittämättä läsnä ja kokonaisuus puhdas ilman minkänlaisia hajaosumia. Merimiehen eukko on silti heittämällä katkerampi kuin tämä styyri, jonka katkerot ovat kovin nimelliset. Vaikka panimon ylipäällikön juuret tulevatkin Jyväskylästä, niin kaikesta huolimatta kyllähän se lämmittää kun etiketissä lukee kauniilla fontilla: "Raumalaista pienpanimo-olutta". Sitähän se on. Needle Pointin kautta himaan ja ankkuritatuointi käsivarteen!

bbf 26062018

Märkää Kundin kuivalihoille - osa1

Kesäpäivä parhaimmillaan. Antelias aurinko johdattaa saunan terassille ja suorastaan käskee nauttimaan kelistä oluen mitalla. Tällä kertaa kellarista koostui matkaan kuvan mukainen kotimaan pienpanimo-siksari ja tarkoituksena löytää näistä sopivia makupareja kuivalihoille. Färssiosaston korruptiokuivikset sain ohimennen keväällä Helsinki Beer Festivaaleilla Kuivalihakundin standiltä. Tässä maistelussa setin ensimmäiset neljä makua: Habanero nauta a.k.a. Jerkku, Savu BBQ possu eli Porky sekä Ruusterit ts. kanat srirachalla ja sitruunaruoholla maustettuina. Seuraavaan teistinkiin jäi vielä neljä pussia erilaisia Jerkkuja. Palataan näihin myöhemmin.

Aluksi pyyhittäköön pöytä Kuivalihakundin lihojen laadun suhteen. Jokainen rasia pullollaan järjettömän maukkaita ja tuoreita smaakeja. Näitä kerran maistaneena ei liiemmin enää tee mieli amerikkalaisia bulkkijerkyjä. Mutta minkälainen olut sopii parhaiten korostamaan näiden kuivaliha Lamborginien hienostuneen voimakkaita flavoreita? Ainakin Kimiton mustaherukkainen Mosaic Vienna viettelee molemmat kanat polvilleen ja puunaa etenkin Lemongrass Ruusterin hedelmäisessä humalakylvyssään entistäkin ehommaksi makuelämykseksi. Sriracha Ruusteri sen sijaan löytää kemiöläistäkin toimivamman kumppanin raumalaisesta Red Alesta. Linden Breweryn uutuusoluen makeus tasapainottaa juuri sopivasti Srirachan mausteista takapotkua. Kyseinen kombo tuo makunystyröiden ulottuville molempien tuotteiden teknisimmätkin nyanssit. Muflonin Mandariini IPA antaa hyvin samankaltaisen käsittelyn Habanero Jerkylle, joka tosin on turhankin mieto liha ainakin jos olet chilisyyttä etsimässä. Onneksi pussissa odottaa myös Naga Jerkkua. Joka tapauksessa porilainen IPA kaivaa kesystäkin Habasta toimivan nautintonaudan esiin. Pöydän muihin lihoihin veraattaen Jerkku on selkeästi kuivin ja vaatiin oluelta notkeaa nektariinisuutta ja huumaavan hedelmäistä humalaa. Sitrushedelmien kirjo polskii poskipäissä happamasta greipistä makeaan mandariiniin ja takaisin. Vaikea olla tästäkään nauttimatta.

Savuinen possu vuorostaan piehtaroi parhaiten tummemmissa öljyissä. Näistä kolmesta tummasta oluesta sensuellimmin Porkyn vastaanottaa Pyynikin Käsityöläispanimon 4,2%:nen Sessio stoutti. Tamperelaisen oluen silkin pehmeä ote syleilee barbeque porsasta ja sitoo kasslerista tihkuvan ihran itseensä, eikä rasva näin ollen sulaudu liiaksi suun sisäpinnoille. Makun Savu Porter ja etenkin Hiisin Iku-Turso olivat tällä kertaa jokseenkin liian dominoivia erinomaisessa itsekeskeydessään, mutta voisin nähdä nämä sopivina makupareina kuivalihoille toisena vuodenaikana. Lumen saartama hirsimökki, takkatuli ja hirvenpää seinällä saattaisivat saavuttaa näille oluille lihojen seurana optimaalisen nautintomontaasin. Tämä kesäilta oli kuitenkin tässä ja erinomaisten nautintoaineiden symbioosi saavutettiin mitä parhaimmalla tavalla. Sauna kutsuu.

Loppuun Loposen lausunto: "Happy Joen kanssa kaikki goes!"

Raumalaista intohimoa

Raumalainen intohimo. Tähän kuuluvia pyloneita pystyisi luettelemaan lukemattomia aina jääkiekosta mustaan pitsiin. Voisin kuitenkin määritellä, että olut on aina puuttunut listalta, vaikka aikojen saatossa toki sitäkin on Raumalla pantu. Tullin pohjoispuolella Porissa on toiminut maamme ykköskaartiin luokiteltava pienpanimo jo siitä asti kun allekirjoittanut sai ajokorttinsa, mutta rajojen sisällä olutkulttuuri määriteltiin samoihin aikoihin lähinnä sanoilla Sinisoihtu ja Otava.

Joitain vuosia taaksepäin ensimmäiset henkilökohtaiset olutkokeilut suoritettiin Naulamäen maisemissa. Samoilla kulmilla, joista aikoinaan anno domini 1550 raumalaiset aboriginaalit häädettiin omilta synnyinkulmiltaan Baabelin vankeuteen kansoittamaan maamme uutta pääkaupunkia Hesalaa. Vaikka Kustaa Vaasa antoikin kansalle vapauden palata takaisin, niin nykyään kyseisellä torilla hikoilee enää yksi täti kuluneet knypylät käsissään. Muutama askel Vähämalminkatua ylös kallioille ja paikalta näkee niin kirkon kuin raatihuoneenkin. Hieno paikka nauttia muutama pussikalja. Tänään säkistä tai paremminkin laatikosta löytyy Mikko Lindénin kaupallisen panimouran kolme ensimmäistä olutta, jotka ravintoloitsija Toivanen ystävällisesti lähetti minulle tyypattavaksi. Kiitos, pakkohan nämä on korkata! 

American Pale Ale 4,7%
bbf 06.05.2017

Ulkoisesti Lindenin APA on kaunis. Samean Bora Borainen olut vaahtoaa kermakakkuisen marenkisesti ja jättää lasin reunoille pitsiä, josta paikkakuntalaiset missituomaritkin lämpenisivät. Pullon pohjalla ei näy hiivaa. Tuoksu viitoittaa tietä Vanhan kirkon kalmistojen kautta Rauma-Repolan sulfaattikeitoksien äärelle. Suomeksi sanottuna havaitsen hajussa kellarista kolinaa ja mustaherukkaista mäntyä. Sieraimiin kantautuvat speksit eivät onneksi taivu aivan kissanpissan puolelle maunkaan mittareilla ja Mosaicin parhaat puolet pitävät stydisti pintansa, vaikka jälkimakuun mennessä käydäänkin jo äärirajoilla. Tätä pullollisen juotuaan porilaisen poliisin alkometrikin osaisi määritellä käytössä olleen aromihumala-lajikkeen lopen varmalla tarkkuudella.  Suutuntuma on liukkaan aromikas ja hedelmäisen sutjakka, mutta huutaa kumppanikseen lihaa. Soolona nautittuna kokonaisuus jää selkeästi peräkammarin puolelle, joten kaipaisin rosvolautaselle valtakunnan parasta pippuripihviä, jonka jälkeen uskoisin kombinaation saavuttavan jonkin asteisen euforian. Tosin Vistan pepper steak tekee tämän ihan yksinäänkin, joten varsinaisesti oluelta ei enää tässä kohtaa paljoa vaadittaisi. APAsta vielä loppukaneettina todettakoon käteen jääneet viimeiset virret, eli hedelmäisyys, Mosaic ja sellu. Kädenjälki muistuttaa jossain määrin Mustialan artesaaniflavoria.
76

Pi.La Farmhouse Ale 5,3%
bbf 09.05.2017

Viljaisen veikeästi kellertävä farmhouse-tyyppinen ale vaahtoaa runsaan belgisesti jättäen Rihtniemen kokoisia pitsisaarekkeita ympäri lasia. Meriheinäisen suolainen tuoksu pohjaa vahvasti Sorachi Acen suuntaan, joka jo itsessään nostaa käsivarren karvoituksen kattoon. Etiketissä mainostetaan oluen olevan kelpo kumppani kalalle valkoviinin sijasta. Käytössä olevan humalan huomioon ottaen ruokayhtymä on enemmän kuin luonnollista. Smaakisen saisonin säkenöivä suutuntuma saakin satakuntalaisen sifonkihuivin sätkimään?! Itse asiassa muutaman maistin maistettuani voisin helposti luvata, että lasillinen tätä menisi heittämällä esimerkiksi perinteisen Freixenetin edelle maljan nostattajaisissa. Toisaalta mikäpä ei menisi?
Sorachin kumppanina Amarillo silittää mukavasti karvaisuutta ja jauhaa loppu tulemaksi tillilihasta yllättävänkin pehmoisen suutuntuman. Toistuvasti mainitun trendihumalan vierellä pääosassa voi aistia belgihiivan. Toisin sanottuna siltä ei voi välttyä, vaikka näkyviä partikkeleita ei nesteessä lillukkaan. Mausteisessa maussa on sopivassa suhteessa niin ylväitä yrttejä kuin savuisia sitrushedelmiä. Kokonaisuutena raikkaan flavorinen saison.
85

Just Ale ...and a littlebit orange 4,5% 
bbf 14.05.2017

Seuraavaksi raumalaisen hyökkäysketjun sentteri. Etiketin väri on haettu oluen outlookista tai sitten panossa käytetyistä luomuappelsiininkuorista. Joka tapauksessa väriyhteneväisyys on aina kiva juttu. Pullon pohjalta löytyy hiivaa toisin kuin edellisistä lajikkeista. Korkkaaminen soittaa hyvin löysän tuhahduksen ja vaahtoakaan ei synny lukuunottamatta lasin reunoilla kulkevaa ohutta nauhaa. Korvalle vietynä olut kaikuu kuin tyhjä luola, eikä minkäänlaista elämää ole aistittavissa. Hedelmämehuinen suutuntuma vahvistaa pelot oluen virheellisyydestä. Maltillinen hapokkuus on tipahtanut nollaan. Syke on sammunut. Kukkean käynyt tuoksu on hedelmäesterisyydessään kovin hefeinen, mutta ilman äitelää makeutta. Mausta ei voi valitettavasti sanoa mitään positiivista. Kokonaisuus tiivistyy yhteen sanaan, vetinen. Harmi. Tulee eittämättä mieleen muuan kiteeläisen Pajarin hiilihappokankeudet. Toivottavasti tulevaisuus on tämänkin oluen kohdalla yhtä aurinkoinen, kuin mitä oletan sen olevan American Pale Alen ja varsinkin Pi.La:n kohdalla. Epäonnesta huolimatta 2/3 onnistuminen on kuitenkin startille paljon enemmän kuin oletin. Nyt alan ihan tosissani odottamaan.