Keikysivut

29.4.2014

BrewDog Bourbon Baby 5,8% SKOTLANTI

Bourbon tyyppiseen olueen on ehkä hivenen vaikea tarttua Harwallin Maltin jälkeen, joka ei nyt varsinaisesti ollut mikään valttikäsi. Nyt kuitenkin ollaan skotlantilaisella maaperällä, eikä Brewdogilta tähän mennessä vielä pettymyksiä ole tullut, joten odotukset ovat ristiriitaiset.
Lapsivesi on colan ruskeaa, aavistuksen tiilen punertavaa ja heikosti vaahtoavaa. Jack Danielsinen tuoksu lupaa maltaista vaniljaa tammisella viskikaiulla. Vahvimpana esiin puskee kuitenkin tumma suklaakonvehti. Suutuntuma on siirappinen ja tamminen. Viskisyys nousee parhaiten pystyyn jälkimaun puolella. Intiaanisokerinen makeus tuntuu suussa miellyttävän rusinaisen marjaiselta ja savuisen sumppiselta. Kokonaisuutena erittäin samettinen ja sileä. Apgarin-pisteissä vahva ysi.
91

27.4.2014

Ruosniemen Sihteeri 4,1% PORI

Harvoin sitä saa avata postipakettia, jonka uumenissa makaa kaksi blondia sanomalehteen käärittynä. Kyseiset Sihteerit matkasivat postissa Rauman Lumosta välikäden kautta tänne Porvooseen. Jälleen suuri kiitos Keikyklubin Varsinais-Suomen osastolle.
Oluen nimestä on väännetty ehkä jo liiankin monta vitsiä, joten siirrytään itse luonnontuotteeseen.
Väriltään sihteerikkö on simaisen arikoosinen ja öljyisen tahmea. Vaaleaverikkö ei ole vaahtoon päin, ainakaan päivällä. Illalla sen sijaan hiukset hulmuavat vapautuneesti. Näistä ilta/päiväkuvista huomaa miten paljon valaistus vaikuttaa oluen ulkonäköön. Tosin habituserot ovat niin suuret, että pistän osan myös käsityöläisyyden marginaaliin.
Tuoksu on belgisen hiivainen ja korianterisen inkiväärinen. Huulilla Sihteeri raikastaa niin koko kehon kuin mielenkin.
Kokonaisuutena Sihteeri muistuttaa tivolia ja sirkusta samaan aikaan. Viihdyttävän hauska ja erilaisen erinomainen kiertolainen. Harvinaislaatuinen ja samalla harvinaisen hyvä kotimainen belgi.
Ensimmäistä kertaa, kuten kaikki muutkin oluenaatelisystävät, pääsin Sihteerin makuun 2013 S.O.P.P.issa Rautatientorilla ja rakastuin heti kohteeseen. Tätä toista tapaamista pitikin odotella tovi, mutta eiköhän tässä törmäillä.
89

Blondit kääreissä
Vaimo lähti teatteriin, joten
vietin iltaa sihteerin seurassa. 
PäiväSihteeri

26.4.2014

Hitachino Nest Real Ginger Ale 8,0% JAPANI

Iltahämärässä tumman puhuva, mutta todellisuudessa kuparinen japsikinkeri vaahtoaa reippaasti (lue: avattuasi pidä tuoppi lähellä). Vaikka olen suuri inkiväärin ystävä, niin inkiväärioluet eivät juurikaan ole tuottaneet kovin suuria riemun kiljahduksia. Kyseisen oluen etiketti osasto aiheuttaa olympiamaskottiteemaisella olemuksellaan inhoväristyksiä ja tämän tyypin oluen kahdeksan alkoholiprosenttia pistävät miettimään miksi ylipäänsä olen kyseisen pullon hankkinut?
Pullon sisältö ei valitettavasti yllätä millään muulla, kuin olemalla jopa ennakko-odotuksiakin pahempaa. Tuoksussa inkivääri tuntuu vielä mukavan makealta ja lämpimältä, mutta maku on kerrassaan kuvottava. Ei sitä pysty sen paremmin ruotimaan. Viemäriin meni lähes koko puteli. Jälkimaussa inkivääri tuntuu ihan mukavana poltteena ja mausteisen sitruksisena, joten siitä pari pistettä.
11

22.4.2014

Viisi tölkkiä vehnää


Vehnäoluen suosio lähti myös maitokaupoissa kasvuun Nokian Panimon tuotua EloWehnää hyllyille, joka kamppailee erinomaisuudessaan jo monien aitojen saksalaishefejen kanssa. Suosiota seuranneena tämän kevään odotetuimpia uutuuksia ovat Laitilan ja Sandelsin vehnäoluet. Poikkeuksellista tässä konseptissa on se, että Olvin pitkän historian aikana ei aikaisemmin pintahiivaolutta ole valmistettu.

Tölkkitavarana siis ympäri Suomen löytynee nämä viisi vehnää, jotka nyt tässä rinta rinnan.

Ulkonäköasiat tulee julki parhaiten kuvaa katsastaen, joten ei kuluteta niihin seikkoihin sen enempi mustetta. Kaikki viisi pyrittiin kaatamaan mahdollisimman samanaikaisesti laseihin, joten vaahdon puuttumattomuus ei johdu siitä, että olut olisi laskettu ensimmäisenä.

Kaksipäinen raati oli tällä kertaa hyvin yksimielinen, joten listaan seuraavaksi oluet Klubin reittaamassa parhausjärjestyksessä.


  1. Ennakkosuosikin paineista kärsivä Nokian Keisari EloWehnä erottui kirkkaasti testin parhaimpana tuotoksena. Eniten pitsiä jättävä tuulimyllywehnä maistuu kerta toisensa jälkeen samettisen pehmeältä viljalta ja sopivasti bananasplittisen makealta hiivaleivältä.
  2. Kirkkaimpana ja vaahtoavimpana hefenä bodiumin hopeapallille nousee Lidlin Grafenwalder. Virkistävien raikkausaspektien saattelemana Graffe toimii estoitta kuumana kesäpäivänä. Vaikka taustalla kismittää vetinen säilykeananaksisuus, niin mitalipaikka on selkeä.
  3. Yllättävin sijoitus on Marsalkan Luomuvehnän poistuminen kisapaikalta pronssinen pokaali narikassa. Tuoksu jää testisimojen joukossa laimeimmaksi ja maku pistelee hapokkuudellaan banaanin kylkeen happireikiä. Jälkimaku on metatallinen.
  4. Olvin uutukainen  tuoksuu vahvasti ananakselle. Kokonaisuus on hapokkaan mausteinen ja tunkkainen. Sitruunaisuus tasapainottaa ja tuo raikkautta, mutta syvimmät tunteet tuntuvat tukahdetuilta. Ehkä parempi näin.
  5. Viimeiseksi jää Kukko, joka everstin tapaan tuoksuu voimakkaalle hedelmälle. Maku on hiivaisen ananaksinen ja jälkibanaaninen. Kokonaisuus muodostaa tunteen porkkanakakusta, johon on piilotettu laksatiivia.

Tämä oli Keikyklubi-raadin yksimielinen mielipide, mutta kuten aina, makuasioita. 
Esimerkiksi Jyväskylän Bier Baron, sai omassa vertailussa aikaan hyvinkin erilaisen tuloksen.
Suosittelen kokeilemaan ja toteamaan itse mikä on oma suosikkisi.

21.4.2014

Redhook Audible Ale 4,7% USA

Punakoukun Audible Ale on tehty yhteistyössä Ameriikan multimediameedion Dan Patrickin kanssa, kenestä henkilökohtaisesti en ole koskaan kuullut hiiskaustakaan. Radiopersoonan ja näyttelijän näköiseksi olut on saatu ainakin ulkoisilta ominaisuuksiltaan ja tällä kertaa puhun etikettitaiteen parhaudesta. Suomen suurimman Citymarketin hyllyltä poimin kyseisen pullon juurikin ja pelkästään estetiikkaan perustuvien arvojen vuoksi.
Viritin vanhan Sanyon LP-taajuudelle ja lähdin audiblen matkaan.
Kuvaamatta jäi tällä kertaa kirkkaan kuparinen olut ohuella ja valkealla vaahdolla. Tuoksun maltainen makeus muuttuu maussa toffeisen kinuskiseksi ja ruohoisen laihaksi. Kokonaisuus on yhtä kevytkenkäinen kuin kevään ensimmäinen minihame. Liikenneonnettomuuden riski on molemmissa yhtä suuri. Jos otat, et aja ja jos ajat, katso tiehen.
75


Kotimaiset pääsiäisoluet

Sesonkituotteet pitävät niin olutteollisuuden, kuin myös minkä tahansa elintarvikehaaran virkeänä. Uudet tuotteet myyvät, koska ihmiset ovat uteliaita kokemaan erilaisia makuelämyksiä. Olutvirvoikerintamalla muistan ensimmäisen kosketuksen tällaisiin kausibrändeihin tapahtuneen Koffin jouluoluen ja samaisen panimon itselleni legendaarisen kahdeksan prosenttisen Pääsiäisoluen kautta. Jälkimmäinen oli ainakin 2000-luvun taitteessa erinomaisen maistuvaa.

Pääsiäinen ei vain iske naulaa ristiin yhtä suurella sydämellä kuin muut kristilliset juhlapyhät tekevät. Varsinkin kotimainen olutskene panostaa vielä hyvin pienesti tähän sesonkiin. Laitilan ja Uudenkaupungin lisäksi ainakin Pyynikin Käsityöläispanimo on tuonut markkinoille oman makean kevätherkkunsa. Makuasioissa on ehkä vielä hiomista. Kievarin Mämmiä onkin muutettu jo moneen kertaan ja parannusta on tapahtunut. Eihän sitä ykkösellä Golgatalle mennä, eihän!

Lisää vain sesonkituotteita uuniin! Miten olisi vaikka Juhannuskali?

19.4.2014

Laitilan Kievari Mämmi Stout 5,8% LAITILA

”Maailman ensimmäinen ja paras mämmiolut.”
Laitilassa on ammuttu Kymppi Mämmiä rumpuun jo monta vuotta. Tänä vuonna munasta kuoriutui vihdoinkin oikea stout. Liturginen väri on Pitkäperjantain / Lankalauantain mukaisesti täysin musta, valoa vasten aavistuksen mämmisen rusehtava.
Tuoksussa on mämmistä ruista (ilman makeutta) ja kahvista paahteisuutta. Maussa on siirappista makeautta ja laitilalaista kasvishernekeittoa porkkanoilla.
Kokonaisuus on savuisen lakritsainen ja yrttisen puhdistava. Mämmi jää marginaaliseksi.
Raikastaa hengityksen.
81

18.4.2014

Ørbæk Påskebryg 7,2% TANSKA

Lampaan sisäfileet intiaanisokerissa uiden kohti Weberiä ja kylkeen pääsiäisolutta. Eilen kokeilin samaa reseptiä Pyynikin kanssa, jolloin lammas pesi oluen kuta kuinkin sata nolla. Nyt lasissa aavistuksen paksumpaa tavaraa. Ørbækin pääsiäisolut näyttää kauniilta kerman pehmeän vaahdon alla ja tuoksuu siirappisen toffeiselle. Suutuntuma on täyteläisen talinen ja pieni alkoholinen tirinä uumoilee, mutta pysyy kuitenkin sopivasti taka-alalla. Savuisen mämminen maku lämmittää mukavasti ja tukee erinomaisesti lampaan karamellisoitua spiritusta. Jälkiruuaksi pashaa ja viskiä. Pitkäperjantain parhautta.
88

Jaa, vasta huomasin, että tämä onkin tullut jo reitattua 2011. Ei paljon ole ainakaan pistemäärään tullut muutosta.

9.4.2014

Pyynikin Käsityöläispanimo Pääsiäisolut 4,2% TAMPERE

Nylon Beat lauloi aikoinaan mustasta joulusta, mutta kyllä se pääsiäinenkin vaikuttaa aika tummalta näin olutasteikolla määriteltynä. Pyynikkiin kertyy vaahtoa yhtä paljon kuin marraskuussa lunta ja pitsiä voi verrata pääsiäisen samaan esiintymään. Tuoksussa on lähes palanutta taloussuklaata ja mausteista pihamaan yrttiä (minttu?). Hiilisen helppo, valkosuklaisen väljähtynyt ja maitoisen mämminen suutuntuma hämmästyttää liukkaudellaan.
Jälkimaku on vahvasti kahvinen. Miellyttävän aniksinen loppu jää suuhun leijumaan, kuin juuri olisi nielaissut paketillisen Menthoksia. Täysin uusi ja jokseenkin eriskummallinen kokemus olutrintamalla. Kokonaisuutena sopivan suolainen ja makea. Jos harrastaisin suklaata, niin toimisi varmasti yksi yhteen Kinderin kanssa. Mukana myös ruismallasta.
76

6.4.2014

Wild Beer Scarlet Fever 4,8% ENGLANTI

Juurikin oli puhetta, että mancaveen kuuluu/tarvitaan hirvensarvet, joten otetaan tästä oikeita kapistuksia odotellessa etikettitaiteen muodossa. O´Haran kuume nousee vaahdon muodossa siihen pisteeseen, että voidaan puhua jo hyperpyreksiasta. Poikkeuksellisen positiivista tästä eksponentiaalisesta vaahtoamisesta tekee se, että pullon avattua mikään ei pyri ulos. Taika tapahtuu nesteen kaatuessa lasiin, jolloin 99% pinta-alasta täyttyy vaahdolla. No, liika on liikaa, mutta kahdeksan millin paksuinen pitsi kuittaa asian kuin asian. Toffeisen taikinainen tuoksu kutittaa sierainkarvoitusta. Suutuntuma on humaloidun sitruksisen karvas ja ruohoisen maltainen. Makean karamellinen toffee nousee uudestaan pintaan ja suuhun jää mukavan ryhdikäs rapsakkuus.
Alkoholia Scarletin veressä virtaa juuri sen verran, että Suomessa se ei Pick n´Payn hyllylle löytäisi, vaan sen sijaan päädyttäisiin Korkeavuorenkadulta Eiraan ja lopulta suorinta tietä vankilaan (kulkematta lähtöruudun kautta).
Pullon pohjalla on paksulti hiivaa. Mukava, kaikin puolin kaunis ja jokseenkin erikoinen olut.
83

Alkutilanne

4.4.2014

Brew By Numbers 01/01 Saison - Citra 5,5% & 01/07 Nelson Sauvin 6,0% ENGLANTI

BBNo: n pelkistetty retrotyyli miellyttää allekirjoittaneen silmää. Mitä sitä kruusailemaan, jos tiilet on seinässä, niin olkoot. Pelkästään pulloja katsomalla tulee väistämättä pienoisen jazzklubin sikarin tuoksuinen tunnelma nystyröille. Olut sen sijaan on kirkkaan kullankeltainen saison, jonka muhkean suurikuplainen ja saippuainen vaahto tiivistyy laskeutuessaan samettisen uhkeaksi ja nyppylämäiseksi saarekkeeksi. Pitsi on lähinnä yksittäistä pilkkua siellä sun täällä. Pullon viimeisen viiden sentin nesteet tuovat mukanaan runsaasti hiivaa, jotka etiketissä neuvotaan jättämään taakse. Tuoksu on sitruksisen ja mausteisen humaloitu. Päällimmäisenä mieleen nousee jääteen omainen flavori. Ruohoisen omenainen maku hakee potkua niin suolasta kuin pippuristakin. Jälkimaun perusteella voisin vannoa juoneeni juuri lasillisen laadukasta valkoviiniä. Maukas.
Kyseinen Citra Saison on Kernelin panimolla pantu.
88
BBNo:n Citraan verrattuna Nelson Sauvin ei ole aivan niin kirkas, eikä hapokas ja vaahto on heti kättelyssä tiiviimpää. Pitsiä jää runsaasti koristamaan lasia. Tuoksu viittaa sademetsässä kasvatettuun vehnäpeltoon, jossa rikkaruohojen sijasta kasvaa kapinkarviaista. Keksisen kuusinen makukokonaisuus rikkoo kaavaa pippurisella parfyymisyydellä. Toimii.
Jälkimaku on Citran tavalla vahvasti valkoviininen.
89

3.4.2014

Thornbridge Halcyon Imperial IPA 7,4% ENGLANTI

Ensimmäinen kosketukseni Thornbridgen panimoon tapahtui juuri kyseisen oluen kautta Kuikan olo/oluthuoneessa. Eipä käynyt moittiminen silloin, eikä sen paremmin nyt.
Baaritiskillä kuitenkin pitää olla tarkkana artikulaation kanssa, ettei tule Halkoa pöytään.
Oljenkultainen Halcyon puskee joutsenen valkeaa vaahtoatyrskyä kuin menthos samppanjassa. Tuoksu ja pitsi allekirjoittavat humaloinnin volyymin. Nesteessä pyöriskelee suunnaton määrä hiivapökkyröitä, joiden liike on kuin Stelle balettia aivoille. Humalan ohella tuoksussa on havuista piikkisyyttä ja melonista trooppisuutta. Greippisen ananaksinen happaman ja makean symbioosi pitää kokonaisuuden miellyttävässä balanssissa, jossa kuivakka katkeruus kumpuilee ja riipaiseva rapsakkuus rotevoituu. Ehdottomasti panimon ykkösfistejä.
92

Tulessa
Kuikassa

2.4.2014

Hiiden verran olutta Jyväskylästä

 KIIRA 4,5%

Todella runsas vaahtoinen yksilö.
Tuoksuu mallasleivältä.
Maitokauppavahvuisuus rajoittaa makua vetisen lakuiseksi, mutta voltteja lisätessä polttaisi takuu varmasti kumia.
Kokonaisuus on palaneen mansikkainen ja sisuisen suklainen.
Oman tyttären nimellä varustettu olut saa ehdottomasti muutama lisätunnepisteen.

80

 RAKKI 4,5%

Brittihiivasta noussut Rakki räksyttää hiekkaisella humaloinnilla tuuheaa vaahtotattia kohti korkeuksia. Greippisen havuinen tuoksu on makuun verrattuna huomattavasti miedompi ja hedelmäinen trooppisuus iskee vasta huulilla. Kaikin puolin näyttävä ja kaunis olut. Jälkimaku on todella aavikkoinen. IBUt (35) jää kuitenkin mielestäni vähän vaisuiksi ja Rakin isoveli Raivoava Rakki tarjoaakin niitä tähän nähden lähes tuplasti (60).
Erittäin toimiva kauppaIPA.

83
KAKSI KOTIA TYRNI 4,5%

Rekolan ja Hiiden kollaboraatio tyrni on ulkoisesti vähän Vinkkilän Luomutuotteen marjaa oranssisempi ja vaahto belgisen saippuainen. Samean utuisen oluen messevästä vaahdosta jää reilusti myös pitsiä.
Mausteisen sitruksisesta ja kuivatun aprikoosisesta kokonaisuudesta nousee esille kivoja belgihiivaisia ja hefemäisiä nyansseja.
Tämän oluen stydimpää 6,3%:sta versiota maistoin viime kesänä Rautatientorilla ja sekin rokkasi.

80
Ruokapuoti Lumo Talvistout 2013 4,5%

Lumo sijaitsee Vanhan Rauman ytimessä, vain kahden korttelin päässä omasta lapsuuden kodistani. Lumon luoja Tero Suhonen on ottanut yhdeksi monista innovaatioistaan kehitellä uudenlaisia oluita yhdessä kotimaisten pienpanimoiden kanssa. Tämä Panimo Hiiden tuotos on lajiaan kolmas. Ensimmäinen, niin ikään talvistout, tehtiin Porissa ja keskimmäinen, omaan makuuni legendaarinen Nokkospils VASPilla.

Tähän stouttiin oman Lumoleimansa tuo kaakao ja kookos. Kaakaoisuus on hyvin vahvasti läsnä, kun taas kookos esittää marginaalisempaa osaa. Suklaa on tummaa tuoksussa ja maussa. Palanut kermaisuus muuttuu suussa mustaviinimarjaisen käyneeksi. Tzekkinen samettivaahto sekä -pitsi suojaavat olutta porilaisilta.
Pidemmän päälle, oluen lämmetessä, jälkimakuun ilmaantuu selluloosaisia piirteitä (luonnollisesti, Raumalta kun tullaan ;)).

77

1.4.2014

Koulu Tarkkis 8,4% TURKU

Kevään 2014 kuumimpien Alkon uutuuksien joukkoon kuuluu ehdottomasti Panimoravintola Koulun imperial stout Tarkkis. Tarkkailuluokka on colanruskea, lähes musta ja vaahdoltaan minimaalinen. Tuoksu on marjaisen mämminen ja lakritsaisen luumuinen. Maku jatkaa näillä samoilla linjoilla. Lisänä tärkkelyksistä trooppisuutta ja limppuista leipäisyyttä. Kokonaisuus on siirappisen saippuainen ja orjantappuraisen olkinen. Pullo tulee myyntiin kaikissa Suomen Alkoissa 1. huhtikuuta, joten kipin kapin hakemaan omat pois vielä kun niitä riittää. Pullokoko on imperiaalisen massiivinen gallona, eli 3,8 litraa, mutta prosenteistaan huolimatta annoskoko tuntuu nauttiessa yllättävän pieneltä. Taidanpa avata toisen pullon! Vapise Siperia!
100