Maku West Coast IPA

Maku Brewing on monessa osoittanut omaa osaamistaan, mutta ainakin itselleni henkilökohtaisesti tämä osaaminen on eritoten näyttäytynyt panimon indian pale ale tuotteiston kautta. Alkon "Pienpanimoiden taidonnäytteet" -valikoiman mukana hyllyille puskikin Tuusulalainen West Coast IPA (6,4%). Käsittääkseni kyseinen olut on aika lailla samaa kuin Makun seitsemän veljeksen sarjan Juhani, mutta mene ja tiedä.

Trooppinen tuulahdus täyttää tilukset välittömästi pihkaisen paineen sihahdettua tölkin sisuksista ilmoille koko sitruksisella raikkaudellaan. Samean fantankeltainen olut vaahtoaa vuolaasti ja valkuaisen valkeasti. Suutuntuma on mandariinisen makea ja sammaleisen smooth. Humalointi lyö sisään makuhermoihin yhä kovemmin eteenpäin siirryttäessä. Jälkimaussa katkeruus heittää havuja ladulle ja pääsee jopa aavistuksen kuivattamaan kitalakea. Yksinkertaisesti erinomainen IPA ja mitä?! Gluteenitonta!

Tyrantti Kobra NEIPA

Vaalean kadmiuminen värimaailma tuoksuu varovasti tropiikin hedelmiltä, kuten ananakselta ja persikalta. Maku on suutuntumaa myöten raikas ja freesi. Ananas on selkeästi solistin roolissa ja paukuttaa falsettia oikea jalka PA-kaapin päällä. Mr. Juicy sen sijaan pistää jaloilla koreasti tuplabasariin tahtia. Yrtit heittävät väliin pieniä kitarasooloja, joskin hyvin lyhyitä ja yksinkertaisia riffejä. Katkeruus jää lopulta basson varteen ja pysyttelee taka-alalla. Ihan kiva kesäinen sointukierto, mutta ei sentään nahkahousujen arvoinen. Elokuva oli tykimpi.

Post scriptum. Juo NEIPA´si tuoreena. Minäpä join, mutta arvio jäi pöytälaatikkoon. Tässä siis alkukesästä tölkitettyä sekä nautittua Tyranttia. Erä 000000096. Bbf 021218

Oravan painajainen

Reservoir Dogsin väripaletissa tämä painajainen olisi Mr. Brown, mutta vain koska kukaan ei saanut olla herra Musta. Saattaa olla, että oluiden värimaailmassa asia on aika lailla samalla tavalla. Imperial Stouteissa kaikki pyrkivät blackiin, mutta lähemmällä tarkastelulla lopputulos on kuitenkin aina ainakin valoa vasten tarkasteltuna jossain määrin ruskeaa.

Orwellialaisen Ödöörin aihettama laktoosinen laskeuma saattaisi säikäyttää varovaisimmat maitoallergikot, mutta ainakin itselleni kyseinen tuoksu aiheuttaa jo heti pilvisyydessäänkin aitoa mielihyvää. Samettinen suutuntuma soittaa sellaista säveltä, että kyseessä voisi olla jonkin aikaa kellarikypsytystäkin kapioarkkuunsa kellottanut keiky, mutta kyseinen tölkkihän on suhteellisen tuoretta tavaraa. Kuluvan vuoden Alkon käsityöläisolutkattauksen satoa nimittäin.

Öljyisen tymäkkä Oravan olemus lesoilee koko matkan ajan eikä jälkimakukaan tilastoissa kalpene. Toffeisen tarttuvaa ja suklaisen sulavaa liukua alusta loppuun saakka. Kokonaisuutta voisi lähestulkoon käyttää jopa imperial stoutin mallikappaleena. Edellä mainittujen makujen lisänä kahvi, lakritsi, salmiakki, yrtit, kaakao ja siirappisuus täydellisessä symbioosissa. Samaan tasoon voi kotioloissa pyrkiä, mutta paremmaksi on turha edes yrittää.

Kahdeksan päivän jälkeen - Summer in Vermont

Viime viikonloppuna maistelin totaalisen timmiä tuoretuotetta. Kyseessä oli siis vain tunteja ennen nautiskelua tölkitetty Cool Headin Summer in Vermont NEIPA. Tunnelma oli kuitenkin vähintään ristiriitainen ja halusin kokeilla saman tuotteen viikkoa myöhemmin. Nyt siis kahdeksan päivää paikoillaan jääkaapin takaosassa seissyt samainen lesti lasiin.

Hapokkuutta ei tässäkään yksilössä esiinny kuin nimellisesti, joten sama kaava toistuu. Tuoksun eksotiikka ja trooppisuus ovat jo viikossa vaienneet ja maltaat vallanneet näiltä osin tonttia. Suutuntuma on makean multainen ja viikon takaiseen pienimuotoiseen huulilla saavutettuun mehumaiseen hekumaan ei ole minkäänkaltaisia edellytyksiä. Vihreiden vuorten osavaltio jää henkilökohtaisella tasolla nyt no go -tasolle. Tölkin kylkeen leimattu "drink fresh" tulee ottaa tosissaan. Viikossa ko. olut on jo lähes pilalla tai  täysin eri tuote kuin totaalisen tuoreena, vaikkei tällöinkään tosin kummemmin vakuuttanut.

Neljän tunnin NEIPA

Uuden alkoholilainsäädännön vanavedessä aukeavat pienpanimomyymälät houkuttelevat nyt asiakkaita yhä tuoreimmilla ja tuoreimmilla tuotteilla. Stadin Panimon puodissa mainostettiin avajaispäivänä "eilen pullotettua" imperial stouttia, mutta Tuusulassa ammuttiin tänään yhä kovemmilla panoksilla. Ovien auetessa tai oikeastaan hallin taitto-oven noustessa puolenpäivän aikaan tiskistä löytyi vain tuntia aiemmin tölkitettyä NEIPA:a. Olut on parhainta mahdollisimman lähellä panimoa nautittuna ja mahdollisimman tuoreena, mutta miten Double Dryhopped Summer in Vermont New England Double IPA taittuu neljä tuntia tölkityksen jälkeen eli kolmelta iltapäivällä? Voiko jopa IPA olla liiankin tuoretta?

Tölkistä sulahtaa tulppaaniin auringon orangea ja tasaisen tiivistä, kaikin puolin erittäin kaunista nestettä, mutta vaahto jää hyvin marginaaliseksi. Lähes hapoton olut sulaa suuhun kuin sangollinen sahtia. Tyylilajin mukaiset trooppiset hedelmät esiintyvät runsain määrin. Kypsyysaste jää arvelluttamaan. Raakileita? Tässä kohtaa hedelmälihojen pitäisi valua pitkin seiniä ja nesteen hikoilla kuorien läpi ilmakehään. Raakaa lihaa tai vähintään mediumia. Hyvä vai huono? Humalavoittoisten oluiden optimaalinen nautintoaika on varmasti hyvin lähellä pullotusta/tölkitystä, mutta tapauksesta riippuen ei kuitenkaan välttämättä aivan suoraan tankista. Kokonaisuus on joka tapauksessa kuitenkin ihan nautittavan mehumaisesti NEIPA´inen sekä brasilialaisen sademetsäinen ja tuusulalaisesti havuinen. Muuten sanoisin, että viikon päästä olut voisi toimia jopa tätä hetkeä paremmin, mutta hapokkuus ei valitettavasti tästä kuitenkaan mihinkään nouse. Kokeilen toki.

Maku upgrade ´18

Uuden alkoholilain voimaan tulemisen myötä alamme pikku hiljaa elämään aikaa, jolloin lukuisten pienpanimoiden uusien normien mukaiset markettioluet valmistuvat myytäviksi. Maku Brewingin vuotuisesta kevättalven blogistivoitelupaketista löytyi tällä kertaa nimikkeiltään vanhojakin tuttuja, mutta resepteiltään sekä alkoholivoimakkuuksiltaan upgreidattuja tuotemerkkejä. Pientä viilausta tölkkien outlookissakin on tehty, mutta siinä kohtaa mennään hyvin marginaalisella tasolla, joten minkään tasoisen hyllyhämmennyksen vaaraa ei ole.

New Zealand Lager 5,4% (EBU 44)

NZ lageriin olen aikaisemmin törmännyt vain hanatuotteena, mutta jossain vaiheessa vanhempaa (5,6%) painosta oli saatavilla myös Alkon valikoimasta. Entisistä en tiedä, mutta tällä kertaa käytetyt humalat ovat Green Bullet, Wakatu, Kohatu ja Pacifica, joiden pelkistä nimikkeistä assosioituu jo aikamoinen surffifiilis. Tunnelmaa tehostaa oluen valkean vauhdikas vaahto, jolle Nazarenkin aallot kalpenesivat. Ananastukka tötterölle ja harjan varrella ratsastamaan. Tropiikin tuoksu leviää kypsien hedelmien muodossa ilmatilaan ja ruohomättäät paistattelevat hiekkadyynien hohtaessa humalien hekumassa. Meren läheisyys tuo kuvaan suolaista salamyhkäisyyttä ja greippistä katkeruutta. Öljyinen mallaspohja suorittaa niin sanotun viimeisen voitelun. Raikas, viriili ja puhdas kokonaisuus.

Session IPA 5,2% (EBU 71)

Tuusulalaisten tuotoksissa ei liiemmin ole valittamista ollut, mutta etenkin IPA´t ovat olleet erittäin laadukkaita. Uusi Session IPA on edeltäjiään miedompi, mutta tuoksusta on tunnistettavissa tuttuja ominaisuuksia. Jenkkiosasto Columbus, Centennial, Chinook ja Simcoe puraisevat arkailematta ja suutuntumaan päästessään otetta ei enää irroiteta. Tuttuun rapiat seiska pinnaiseen IPA´n selkärankaan Session ei luonnollisesti yllä ja kokonaisuus on aavistuksen totuttua vetisempi, mutta vain isoveljeensä verrattuna toki. Saharainen sihinä tulvii lopulta yli äyräiden ja greippinen katkeruus peittää veden alleen. Hyvä vai huono? Hyvä, mutta kyllä silti itse henkilökohtaisesti ostan jatkossakin Maku IPA´ni Alkosta.

Amber Ale 5,5% (EBU 46)

Oman kokemukseni mukaan Maku Amber on parantanut juoksuaan koko matkan panimon pullojuurilta kohti alumiinista nykypäivää. Aiemmin Amberin humalista löytyi Amarillo ja Centennial, joista Amarillo on sittemmin korvattu Magnumilla ja Cascadella. Samalla voltit ovat nousseet neljästä pilkku viidestä viiteen ja puoleen. Kuparisen ulkokuorensa alla Maku Amber on puhdasta kultaa ja brysselin pitsinsä silkkaa Victorian samettista salaisuutta. Tuoksun makea mallas iskeytyy lattiaan suutuntuman tuoman sähäkän ja sitrushedelmäisen käden kautta. Lopputulemana mallasvetoisuus kiskoo itsensä takaisin kukkaketoiseen hunajapaljuun ja sweet and sourinen liitto saa odotetun (vai odottamattoman)  siunauksensa. Käyttöliittymältään kovin kaunis ja maultaan miellyttävän maistuva nautintoaine.

Verta, vaniljaa ja maahantuontia

Suomen olutmyynnin pikkujättiläisen Pien´en omistaja Erkki Häme taistelee Daavidin elkein suurta monopoliamme ja oikeastaan koko vallassamme olevaa alkoholipolitiikkaa vastaan keskittämällä myyntinsä etenkin kotimaisiin pienpanimotuotteisiin, joita ei välttämättä kovin monesta paikkaa tavoita. Myymälöitä löytyy tällä haavaa Helsingin Ateneuminkujalta ja Espoon Isosta Omenasta. Jos olet käynyt kyseisistä kohteista edes toisessa, tiedät mistä puhun. 

"Tilaamme nimenomaan tuoreena myytäviä oluita, ja rakennutamme niitä varten kylmävaraston jotta tuote pysyy mahdollisimman hyvänä – tällaista ei vielä muilla maahantuojilla Suomessa olekaan. Emme halua enää ikinä nähdä suomalaisessa olutravintolassa yli 6kk vanhaa IPA:a, joka valitettavasti on tällä hetkellä kovinkin yleistä." -E.H.

Kivijalkamyynnin lisäksi Pien aloitti vuosi takaperin oluiden maahantuonnin ja diilaa näin ollen laatukamaa myös niistä ymmärtäville ravintoloille. Uusimpana ja todellakin mainitsemisen sekä saamani massiivisen korruptiopaketin arvoisena panimona Pien on ottanut haltuunsa lontoolaisen Brew by Numbersin. Pahaa sanaa ei varmasti pysty kyseisistä lekoista sanomaan, mutta empä myöskään ole ehtinyt niitä sen paremmin reittaamaan kuin kaikkia vielä edes maistelemaan. Toisaalta esim. Metsäjoen Harri summasi omassa blogissaan koko paketin niin hienosti, että pitääkö sitä pyörää jälleen uudestaan keksiä. Repertuaarista löytyy muitakin laadun takana seisovia yrityksiä, kuten Brekeriet ja Brewski sekä useita one-off tyyppisiä tuonteja. Yritys ei kuitenkaan ole jäänyt aakkosten alkupäähän makaamaan, vaan seuraavaksi tulon päällä on jo irlantilainen Whiplash.

"Panimoiden valinnassa noudatan tiettyä kaavaa. Minulle on tärkeintä, että itse tuote, on erittäin laadukas. On paljon epämiellyttävämpää myydä olutta, jonka takana ei pysty itse seisomaan täysin. Se vie hommasta ilon. Onneksi Eurooppa on täynnä upeita panimoita, jotka eivät tingi laadusta." -E.H.

Eikä siinä vielä kaikki, lausui mainosteevee. Tällä hetkellä Pien´en valikoimasta löytyy myös omaa tuotantoa. Tuusulalaisen Cool Head Brewin kanssa yhteistyössä tehty olut on sekoitus vaniljaa ja veriappelsiinia. Kuulostaa aika villiltä, mutta kaiken lisäksi tyylilajina on tämän hetken ehkä trendikkäin style eli New England Indian Pale Ale. Sain myös pari yksikköä tätä NEIPA´a Erkiltä ja läksin lumihankeen fargoilemaan.

Ulos tölkistä. Neste on erittäin sameaa, lähes likaisen keltaista ja nektariinisen notkeaa sekä taianomaisen tahmeaa. Lasten synttäreiden jälkeinen krapula haisee tältä. Tippaakaan alkoholia ei ole nautittu, mutta silti kupoli on sokerista samea ja vaniljasta vetelä. Makeuden mayhem tuoksuu tarkemmin kuvailtuna siis vaahtokarkeilta ja Jacky makupalalta. Veriappelsiini astuu kuvaan, eikä yhtään liian myöhään. Suutuntuma kevenee huomattavasti hajun antamista assosiaatioista ja sitruksisuutta saadaan sopivasti sieluun. Jälkimaussa vaniljakräämi puskee takaisin tatamille, mutta täydessä tasapainossa hedelmäisen hapokkuuden kanssa. Eikä tarvitse olla edes hipsteri tykätäkseen!

Solita Intohimo Passion Pale Ale 1.1

"Saisko sulta Intohimoo?", suositteli Solitan pinkkiin rintabadgeen sonnustutunut Tuopillisen Jouni Koskinen kysymään itseltään Helsinki Beer Festivalin aamumiitingin yhteydessä. Bloginsa lisäksi Koskinen tiedostettakoon kyseisen Solita-yrityksen ohjelmisto- ja digiasiantuntijaksi, sekä Maku Brewingin osakkeen omistajaksi. No, intohimon hakuisuus aavistuksen vesittyi, kun Jouni saapui paikalle sen verran myöhässä, että suurin osa blogisterikollegoista oli jo siirtynyt Kaapelin sisätiloihin. OlutPostin järjestämien juhlallisuuksien jälkeen Jounikin pääsi lopulta Intohimonsa jakoon, joten pistetään korkaten. Kyseessä siis jo toinen versio yrityksen 20-vuotisjuhlaoluesta, jonka pilotti näki päivänvalon syksyllä 2016.

Olut on ulkoiselta habitukseltaan kiinteän keltainen ja kuultavan kompakti. Valkea vaahto tarjoaa varjelustaan muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen se keskittyy tarkemmin pitsihieroglyfien piirtoon. Tuoksun tiivis tunnelmaisen taikinan trooppisuus takertuu tajuntaan. Makuosastolla hedelmiä tuntuu löytyvän jokaiselle aistikanavalle jaettavaksi asti. Pihkaisen puhdasta ja pehmeää passionia! Sulaa Solitaa!

Pieni kuutio, iso Maku

Maku Brewing ja Pyynikin Käsityöläispanimo löivät samaan aikaan tiskiin jotain innovatiivista suomalaisella olutrintamalla mitattuna. Vaikka manselaiset ottivatkin ensimmäisen askeleen erilaisia oluita sisältävien monipakkausten kanssa, niin tuusulalaiset ilmeisesti ehtivät tölkkirintamalla Thomas Wassbergin verran edelle. Idean pioneerityöstä kuitenkin joka tapauksessa kaikki kunnia ja glooria Tampereelle. Makun lisäksi myös Pyynikki lähetti jälleen bloggareille näytteitä ja tällä kertaa siis omaa nelipackiään eli Big4Sun:ia. Valittetavasti kyseinen allekirjoittaneelle osoitettu paketti on edelleen teillä tuntemattomilla, eikä kukaan tunnu tietävän missä, joten keskitytään (force majeure) nyt Tuusulan tuuliin.

Makustelusetin sisältämät neljä tölkkiä tulivat markkinoille aika tarkkaan vuosi taaksepäin ja tästä linkistä pääset katsastamaan silloiset mietteet uutukaisista. Kuutiopakkauksen ykkösidea on ehdottomasti sen kätevyys lähestyä erilaisia oluita yhdellä käden ojennuksella. Pakkauksen pahveihin on lisäksi painettu monenlaista informaatiota. Ruokasuositusten ja oluiden lyhyiden luonnehdintojen lisäksi laatikosta löytyy jopa maisteluohjeita ja musiikkiparituksia. Ehdottomasti siis pieteetillä rakennettu paketti.

Boksin hinta pyörii jossain reilun kymmenen euron paikkeilla ja on saatavilla maanlaajuisesti useammasta sadasta ruokakaupasta, joten ei muuta kuin kuutiota kainaloon!

Cool Head Brew IPAnema 5,7%

Persimonin pehmyt krominkeltaisuus kantaa yllään luonnonvalkeaa peruukkia. Kuvassa tukan tuuheus on tosin hieman päässyt laskeutumaan päin, koska kikkailin tuon tölkin asettelun kanssa. IPAneman tuoksu on trooppisilla hedelmillä humaloitu ja havumetsäisillä maltailla maalattu. Hapokkuudestaan huolimatta suutuntuma soseuttaa suunnattoman superlatiivisesti silkkisellä otteellaan ylikypsyydessään vellovia mangoja ja passiooneja yms. auringonlaskun musertaessa aistikanavia kuin jätekuilu SWIV:ssa. Samassa paketissa on jotain äärimmäisesti kokeneen kypsää keskilinjaa, mutta myös odotettavasti nulikkanoviisin näköalaa ja notkeutta. Miellyttävän pihkaisesti yrttiöljyinen Tuusulan IPA irtoaa Alkosta mukaan reippaasti alta neljän euron, joka on enemmän kuin kohtuullinen hinta oluen laatuun nähden. 

88

Helvetin hyvää bissee tuhansista järvistä

The Riff Helsinki 24. marraskuuta 2016

 - 

Amorphis Lager From The Thousand Lakes 

- Helvetin hyvää bissee, arvioi Jone Nikula saadessaan ensimmäiset siivut Amorphis Lageria Riff'n tiskillä. Enkä lähde tilanteessa miestä kiistämään. Hedelmäisen raikas craftlager maistuu autenttisessa ilmapiirissä hyvässä seurassa mitä loistavimmalta. Pieneen rock-kuppilaan on kutsuttu vain sen verran vieraita, että tunnelma ei pääse heittäytymään ahtaan puolelle, joten mukavuustaso alkaa huitelemaan suhteellisen korkealla. Tähän paikkaan vielä bändi lauteille, niin eihän siinä voi kuin olutlanseeraustilaisuudesta nauttia.

Vain neljän korttelin päästä Kalevankadulta löytyy paikka, missä koko ajatus bändioluesta oli alunperin lähtenyt liikkeelle.

- Baaristahan tämä lähti niinku monet muutkin loistavat ideat. Jussin kanssa tavattiin siinä ja juteltiin, että olut pitäs tehdä, eikä muita bändin jätkiä tarvinnut kovin kauaa mukaan suostutella, basisti Niclas Etelävuori kertoo.

- Näin sattui, että meillä molemmilla oli sama kantapaikka eli Milli Miglia, jossa MAKU-oluita oli saatavilla ihan ensimmäisten joukossa silloin kun meidän panimotoiminta lähti liikkeelle, Jussi Tamminen jatkaa.

Ensin tehtiin repertuaarissa jo olemassa olevasta pale alesta kokeilunomaisesti ensimmäinen 5000 pullon erä, jonka kylkeen liimattiin otsakkeeksi Ale From The Thousand Lakes. Tämä viitoitti tietä suuntaan, jossa yhteistyökumppanit päättivät luoda nimen alle kokonaan oman oluen omalla reseptillä.

- Harvoin saa juoda omaa olutta ja sitten vielä siitä saattaa hyötyäkin jotain. Meidän puolesta haluttiin raikas ja helposti lähestyttävä ja juotava olut. Voisin kuvitella itseni jonnekin palmujen alle korillinen kainalossa rojaltien kera. Tää on aivan erinomainen pienpanimotuote, jonka voi ylpeydellä allekirjoittaa. Ei oo vedellä lantrattua litkua, kitaristi ja bändin perustaja Esa Holopainen summaa.

Etelävuoren näkemys on enemmän tyyliriippuvainen:
- Tää piti olla lageria. Se oli kai ainoo ajatus. Etupäässä Jussilla ja niillä on ollu ohjakset käsissä, ei me bändissä osata sanoo muuta ku onks se hyvää vai pahaa. Tästä tuli hyvää.
Artesaanius ja lähituotanto ovat bändin jäsenille tärkeitä asioita. Amorphiksen raiderista on perinteisesti löytynyt craft-oluita ja managementin kanssa neuvotellaan jos sinne takahuoneeseen saataisiin omaa labelia tästä eteenpäin ainakin kotimaassa. Ulkomailla backstagella nautitaan paikallisten pienpanimoiden tuotteita. - Miksi sä vaikka Saksassa joisit Becksiä, kun siellä on paljon parempiakin oluita.
Samaan hengenvetoon Suomen alkoholipolitiikkakin herättää maailmaa nähneessä basistissa tunteita.
- Miks sen pitää olla niin vaikeeta? Japanissa voi ostaa kaljaa kadulta automaatista. Varsinki tämmöset oluet ja muut miedot ne on virvoitusjuomia. Tai sitten ku oltiin Kolumbiassa. Kolmen aikaan yöllä tultiin hotellille ja kaupat oli kiinni. Paikallinen jätkä sanoi, että ei hätää hän soittaa jonnekin ja kymmenessä minuutissa ovella oli kuus bissee ja pari askii röökii, eikä maksanu juuri mitään.

Intiimi keikka saa laulaja Tomi Joutsenen muistelemaan legendaarisen Jyrkin vitriinistagea:
- Tää on muuten sama, paitsi täällä on bissee, siellä ei ollut.
Viimeisen biisin myötä siirrytään House of Sleepin hellään humppahuomaan. Kiitokset illasta Maku, Amorphis ja kaikki muut mukana olleet.

Maku Brewing Weizenbock 7,6%

Tuusulalainen vehnäbokki on ulkoisesti tumman sameaa kuravettä muistuttavaa lietettä. Tästä huolimatta taivaallisen pehmyt vaahtokukka kuitenkin muistuttaa samettisuudessaan jopa irlantilaisia typpiwidgetveljiä Kilkenny ja Guinness, jonka tuottamisesta näppäillään tässä vaiheessa kahden käden aploodeja merkkaava emoji. Tuoksu sisältää tunteellisen tummaa chokolaadia sekä äitelän ylikypsää bannaania. Suutuntumassa vaahdon smootheys puskee suupielille sifonkisella syleilyllä. Chiquita-hedelmän lisäksi maussa on mausteista mallasta, runsaasti rusinoita ja hellästi hiivaa. Näillä edetään kunnes jälkimaussa yeasti painaa kotikaljaosastolle peittäen alleen suuren osan edellä mainituista. Kokonaisuutena vähän liian dirty.
73

TölkkiMakuja - Uutuus! Nyhet!

Maaliskuun alussa kotiovella odotti mieluisa paketti. Olutta! Maku Brewing nosti nimittäin tuotantoaan uudelle levelille hankkimalla tölkitysvempeleen. Näitä alumiiniin pakattuja tuttuja oluita on jo myynnissä monissa pienpanimoita arvostavissa marketeissa. Porvoossa olen kuitenkin tähän mennessä nähnyt ainoastaan Amber Alea. Maku-poikien lähettämä kevään survival kit sisälsi tölkkien lisäksi myös samaisten oluiden pulloversiot, komioita Maku-lasinalusia antiikkihuonekalujen suojaksi sekä arvonlestit Savu Porteria, Black IPAa ja IPAa. Siis IPAa, ei Jotai IPAa?

Aloitetaan vehnällä. Kyseessä on saksalaistyyppinen vehnäolut, joka tuoksuu perinteisesti banaanipurukumilta ja hiivalta. Raikkaan sitruunainen suutuntuma etenee mausteisella viljaisuudella törmäten lopussa kedon kukkien väriloistoon. Virkistävä vehnä ehdottomasti pienellä pippurisella twistillä. Pulloversiossa hiivat saa jotenkin luonnikkaammin pyöräytettyä joukkoon, mutta taitaa olla enempi tottumus kysymys. Aiemmin vertailin tätä Mathildaan, mutta mielenkiintoista olisi kokeilla Simoakin samassa kehässä. Mitäköhän siitä tulisi?

Edetään Alejen puoleen. Jos vertaan muistoja vuodelta 2014, niin tuntuu siltä kuin Goldenin ja Amberin rakastamani värimaailma olisi aavistuksen tahriintunut? Kolmikkoa keskenään verrattaen euforia nousee kuitenkin edelleen pintaan pelkkää palettiakin tuiottamalla. Goldenissa yhdistyy maaseudun nostalgisuus ja greippisen hapan jälkiharmoonisuus. Kokonaisuutta kruunaa makea mandariinisuus, joka niputtaa kyseisen oluen näppärästi kasaan. Tämä on kyllä näistä neljästä paras.

Amber on selvästi rapsakampi tapaus ja astioilla olevista les´nesteistä maltaisin. Makeuttakin on jossain määrin läsnä, mutta kokonaisuus jää aavistuksen pahviseksi. Brittien greippihavumetsissä raikaa joka tapauksessa eläköön huudot oluen poreillessa huulilla. Aika kiva, mutta ei Golden kiva.

Pale Ale meneekin sitten Tropiclandia-osastolle, yeah! Mangoisen makea ja havuisen helmeilevä Maku maku boostaa pihkaisen purennan kohti kitalakea. Kokonaisuutena PA on maltaisen ruohoinen ja pihkaisen pehmeä kipakkaa greippistä jälkiliukkautta yhtään väheksymättä. Why not?!

Oivia kesäjuomia koko kvartetti. Nyt terassikalusteet naftaliinista kasaan, kaupasta matkaan maun mukaan pullo tai tölkki Makua ja pihamaalle kevätaurinkoon rötväämään jos hetki vain sen sallii, kippistä!

Maku ESB vedetään pois markkinoilta

Tänään 8.3. Maku ilmoitti vetävänsä kaikki loput esbinsä pois markkinoilta. Syynä tähän on hiivan aiheuttama korkea paine, joka saattaisi johtaa pullojen räjähtämiseen. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole tullut poksahduksia tietoon, mutta panimo suosittelee nauttimaan jo ostetut oluet mahdollisimman pian ikävien sattumusten välttämiseksi. Kokemuksen syvällä rintaäänellä yhdyn Makuun, vaikka pullon aukaisun jälkeen voikin nesteen nauttimisen antaa tapahtua rauhassa ja aikaa käyttäen. Itse olin tällä kertaa aikaani edellä ja join kyseisen pullollisen jo eilen. Täytyy myöntää, että maku ei täysin vastannut Makua, joten tämä tieto virheellisestä keitoksesta tuli ehkä pahan päivän uutisen ohella myös jonkinlaisena henkilökohtaisena helpotuksena (jos tästä nyt jotain positiivista täytyy riipaista). Näitähän sattuu. Pääasia, että Maku pitää tasonsa nostamalla reilusti käden ylös virheen merkiksi. Prost!

Miltä se olut sitten oikein maistui? En aikonut alunperin sanallakaan mainita/verrata kyseistä olutta Fuller´sin originaliin, enkä sitä edelleenkää tee. Tuusulalaisen esbin valmistukseen on käytetty suomalaisia maltaita ja brittiläisiä humalia. Kypsän oranssi, samea neste kuohuaa beigen pehmeästi ja säilyttää ohuelti vaahtonsa loppuun asti. Tuoksu on brittisen pähkinäinen ja happamasti hedelmäinen. Simainen suutuntuma on hiivaisesti helmeilevä, kapeanlaisesti köykäinen ja jopa vaisusti vetinen. Maun sekaan tunkee talkkunaista talikkoisuutta, josta en niin liiemmin välitä. Hapokkuus pistelee poskipäissä kuin nokkonen varpaanväleissä. Kokonaisuus jää epäpuhtaan tunkkaiseksi ja kuivan hiivaiseksi. Tuote on siis kaikesta huolimatta täysin juomakelpoinen ja varmasti toimii erinäisissä tilanteissa ihan hyvin. Hiiva kuitenkin "käyttäytyi lopullisessa kypsytyksessä eri tavalla kuin testikeitossa, josta seurasi muuttunut maku ja korkeampi hiilihappoisuus."
Jos tätä erää kotoa löytyy, niin ei muuta kuin pulloa auki. Kyseessähän on nyt jo jonkin sortin harvinaisuus. Toivottavasti saamme jatkossa maistiin myös onnistunutta Maku ESB:tä.

58

Maku IPA 7,3% TUUSULA

Kuparisen persikkainen ja aavistuksen utuinen IPA. Tuoksu on hennon hedelmäinen ja mansikkaisen mahonkinen. Suutuntuma säväyttää sitruksisella sisukkuudella ja mustaherukkaisella maltaisuudella. Havuisuus seuraa lähinnä jälkimaussa, mutta kokonaisuudessakin pintaan pulpahtelee piskuista pihkaa. Mukana sopivasti katajaista greippiä. Alkosta hintalapulla 4,20€.
84

Maku Vehnä vs Mathildedalin Mathilda

Kotimaisia Pienpanimo vehnäisiä parhaimmillaan? Ensi alkuun sentin korkuinen huomio pulloista. Mathilda kulkee jonossa Pikku-Maun takana. Maku paikkaa puuttuvia peninkulmia villillä vaahdollaan, joka valloittaa valkoisilla kuplillaan Mathildedalin maatilalaiset. Pullonpyöritys paljastaa samean totuuden; Maku nokittaa hiivan suhteen. Tehtävä on helppo; lasien tyhjentämisen nautinto.
Makun tuoksu on selkeästi hiivaisen purukumisempi ja Mathilda erottuu hedelmäisellä raikkaudellaan. Suutuntuma kuitenkin parantaa tuusulalaisen asemia luotaamalla syvemmälle. Molempien oluiden perinteinen banaanisuus ja sitruunainen sielukkuus on Makun kohdalla simaisen samettinen ja hiivaisen hapan. Matikka toimii, mutta jää tässä rinnakkaisasettelussa aavistuksen pliisuksi.
Maku 85
Mathilda 80

Maku Amber ja Golden Ale 4,5% TUUSULA

Heti ensimmäisenä pyydän kiinnittämään huomiota pulloissa koreileviin panimon logoihin vrt oluen väri. Kauneimpia asioita vähään aikaan. Tosin Maku IPA:ssa logo on violetti, joten se siitä värisuorasta, mutta nyt nautitaan tästä duosta. Burger King kaupungista ponnahtavan Maku Brewingin etikettigrafiikka on kuin suoraan Marimekon tehtaalta. Plagiaattisyytöksiä ei kuitenkaan ole syytä osoitella mihinkään suuntaan. Maku on Maku. Se huomattiin jo kesällä SOPP:issa.
Erityisen vaahtorikasta tuotanto ei tunnu olevan, mutta pitsinauhainen reunus varjostaa lasin reunoja pysyvän vahvasti. Amberin reunoille piirtyy pienoisen pallomaista brysseliä.
Golden Alen tuoksu on patonkisen hiivainen ja hedelmäpeltoisen humaloitu. Maussa on sitruunaista happamuutta ja kukkaista raikkautta. Hiivainen suutuntuma tekee oluesta läheisen lähimmäisen.
Amber Ale sen sijaan tuoksuu brittisen toffeiselle ja jenkkiläisen humalaiselle. Maltaisen makea fiilis siivittää havumetsäisen halkomaista tunnelmaa kohti käpyjen kopsahtelua kangaskynsisammaleen peittämälle kalliolle. Kuuntele huuhkajaa. Halaa mäntyä. Tunne taisto. Hiljaisuus.

Tämän makustelutuokion paremmaksi nousi niukasti Olut Kultainen, mutta molemmat kyseessä olevat maut ovat enemmän kuin maistamisen arvoisia. Ehdottomasti tulee hankittua toistekin ja jäihän näitä pari kellarin puolelle vielä tästäkin satsista.
Amber 80
Golden 84