Savonlinna on saanut uuden pienpanimon ja sen tuotteita on jo saatavilla paikallisista kaupoista sekä ah, niin sympaattisesta panimoravintolasta Riihisaaresta Olavinlinnan kupeesta. Panimon markkinoinnista on tähän mennessä vastannut Iisalmen hyvä veli, mutta nämä ajat ovat jo takana päin. Jos jollakin kuitenkin on mennyt asia ohi, niin todettakoon lyhyesti, että Olvin mielestä Olavi nimike muistutti liikaa Olvia ja yhtiö vei asian oikeuteen asti, jottei kotimaiselle kuluttajalle olisi tullut erehdyksiä kaupanhyllyjä mittaillessa. Loppujen lopuksi nimi vaihdettiin länsinaapurinkielelle ja Mustavirta sai mukavasti näkyvyyttä, joten minusta aika Win-Win situation, vaikka lähtökohtaa en pystykkään ymmärtämään.
Kävin testaamassa oluet niin paikanpäällä kuin myös kotioloissa tarkemman syynin alla. Kaikkien kolmen oluen kokonaisuudesta on aistittavissa jotain samankaltaista keskiaikaisen kuumottavaa käsityöläisyyttä. Miten sinulle istuisi haarniska helteellä? Panimon kesäpojalle sen on pakko sopia.
Viljaisen keltainen Neito mukailee etiketin värimaailmaa ja nostaa valkoisen puhtoista vaahtoa juuri sopivasti suojaamaan nesteen hedelmäistä harmoniaa. Pinnan kuohut tasoittuvat kaikissa Mustanvirran Panimon kolmessa uutukaisessa yhtä nopeasti, mutta jättävät pintaan semanttisen harson hikoilemaan. Ingelin maussa yhdistyy sitrushedelmäinen raikkaus ja pihlajanmarjainen happamuus aikaansaaden virkistävän valovoimaisen kokonaisuuden muuriin haudatun neidon muistolle.
Pässi on kolmikon tummin ja täyteläisin ja ehkä sen heikoin lenkki. Tuohisen tunkkainen kokonaisuus saa runkoa humaloinnista ja loppujen lopuksi toimii siinä missä monet muutkin kauppaIPAt, mutta ei ehkä tällä kertaa sen enempää. Jälkimauksi jää makea maltaisuus. Summa summarum Mustanvirran Panimo on jotain mistä olen hyvin iloinen Savonlinnan puolesta. Paikalliset arvostakaa tätä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti