Keikysivut

8.3.2016

Maku ESB vedetään pois markkinoilta

Tänään 8.3. Maku ilmoitti vetävänsä kaikki loput esbinsä pois markkinoilta. Syynä tähän on hiivan aiheuttama korkea paine, joka saattaisi johtaa pullojen räjähtämiseen. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole tullut poksahduksia tietoon, mutta panimo suosittelee nauttimaan jo ostetut oluet mahdollisimman pian ikävien sattumusten välttämiseksi. Kokemuksen syvällä rintaäänellä yhdyn Makuun, vaikka pullon aukaisun jälkeen voikin nesteen nauttimisen antaa tapahtua rauhassa ja aikaa käyttäen. Itse olin tällä kertaa aikaani edellä ja join kyseisen pullollisen jo eilen. Täytyy myöntää, että maku ei täysin vastannut Makua, joten tämä tieto virheellisestä keitoksesta tuli ehkä pahan päivän uutisen ohella myös jonkinlaisena henkilökohtaisena helpotuksena (jos tästä nyt jotain positiivista täytyy riipaista). Näitähän sattuu. Pääasia, että Maku pitää tasonsa nostamalla reilusti käden ylös virheen merkiksi. Prost!

Miltä se olut sitten oikein maistui? En aikonut alunperin sanallakaan mainita/verrata kyseistä olutta Fuller´sin originaliin, enkä sitä edelleenkää tee. Tuusulalaisen esbin valmistukseen on käytetty suomalaisia maltaita ja brittiläisiä humalia. Kypsän oranssi, samea neste kuohuaa beigen pehmeästi ja säilyttää ohuelti vaahtonsa loppuun asti. Tuoksu on brittisen pähkinäinen ja happamasti hedelmäinen. Simainen suutuntuma on hiivaisesti helmeilevä, kapeanlaisesti köykäinen ja jopa vaisusti vetinen. Maun sekaan tunkee talkkunaista talikkoisuutta, josta en niin liiemmin välitä. Hapokkuus pistelee poskipäissä kuin nokkonen varpaanväleissä. Kokonaisuus jää epäpuhtaan tunkkaiseksi ja kuivan hiivaiseksi. Tuote on siis kaikesta huolimatta täysin juomakelpoinen ja varmasti toimii erinäisissä tilanteissa ihan hyvin. Hiiva kuitenkin "käyttäytyi lopullisessa kypsytyksessä eri tavalla kuin testikeitossa, josta seurasi muuttunut maku ja korkeampi hiilihappoisuus."
Jos tätä erää kotoa löytyy, niin ei muuta kuin pulloa auki. Kyseessähän on nyt jo jonkin sortin harvinaisuus. Toivottavasti saamme jatkossa maistiin myös onnistunutta Maku ESB:tä.
58

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti