Ensilumi 25.9.2018

Takakesä vielä viime viikolla kolkutteli, mutta jos Nokialla on jo tölkitetty talviolutta, niin mikä jottei? Sitä paitsi satoihan tänään Kilpisjärvellä lunta. Aurinkokräämit naftaliiniin ja tulet takkaan. Sillä aikaa, kun Keisari viilenee lumihangessa, nurmikonkin voi vielä leikata. Siitä sitten villasukat jalkaan ja olutta lasiin! Talvi tulee, oletko valmis? Tämä on Keisari Talviolut (5,5%).

Takkatuli takana oluen ulkonäöstä saa kovin helmeilevästi meripihkaankin taittuvan paletin, mutta halogeenien heijasteessa värikoodi vajoaa pikemminkin poukaman pohjamutiin. Tuoksu muistuttaa joulun alla porstuassa jäätyvää kotikaljaämpäriä, mutta mielleyhtymät ovatkin sitten jo aikamoista frutti di marea. Mieleen assosioituu lähinnä islantilaiset perinneruuat, enkä nyt puhu niistä tuoreimpina nautituista herkuista. Olut vaatisi siis ehdottomasti jotain ruokaa rinnalleen, miksei vaikka lampaan päätä tai mädätettyä haita. Intiaanisokerinen maltaan makeus tuo pintaan hetkellistä jälkiruuan toivoa, mutta suutuntuman kurkkiessa kapillaariin tunnelma latistuu entiselleen. Rakkoleväisen vetinen vapina vie tahmeimmastakin toffeesta tiukimman terän. Viimeinen flavori maistuu vielä Saimaalta. Kokonaisuudessaan kovin epämielyttävä kokemus. Kiitos kuitenkin panimolle jälleen kerran maistiaisista. Mummoni aina vertasi syömistä ja juomista selkäänsä ottamiseen, joten kyllä minä nämäkin oluet pohjamutia myöten juon. Skål!

Kaksi tornia

Tornion panimon Kaj Kostiander hivutti SOPP Helsingin tiimellyksessä muutaman pullon aitoja "revontulten alla pantuja" torniolaisia Pien-kangaskassiini ja kuin ihmeen kaupalla pullot selviytyivät koko matkan valtatie seiskaa aina Porvooseen asti. Kaksi päivää aiemmin olin ollut tuomaroimassa Suomen Paras Olut -kilpailun kuningassarjalaisia eli vaaleita lagereita. Nyt kolme kuukautta myöhemmin kilpailun tulokset paljastettiin ja Tornion panimon North Lager voitti kyseisen oman sarjansa. Tarkistin omat judge-statistiikkani ja sokkomaistissa olin näemmä antanut Nortille sarjassaan jaetut toiseksi parhaat pisteet, joten approximate kuuteenkymmeneen tyyliveljeensä rinnastettuna allekirjoitan kokonaisvaltaisen tuomariston tekemän valinnan. Alle vuorokausi tulosten julkistamisen jälkeen kansallinen televisiokanavamme suolsi eetteriin elokuvan, josta kaikki sai alkunsa. Niinpä minäkin avasin näköradion sekä Nortin, ja samalta seisomalta sen toisenkin tornin.

Sinisävyinen Nortti kaatuu lasiin runsasvaahtoisesti samalla hekumaisen hedelmäisesti mallasviuhkaansa tuuletellen. Suutuntuma on makean mairitteleva, loppuen lopulta viljaisen vaikuttavaan jalkipotkuun. Jo ulkonäöltään ja nyt myös maultaan melkoisen hämärä ja hazy tunnelma ajaa kohti trooppisen mehukasta mielikuvaa. Ehkä siis jopa hieman juicy. Trendikästä, eikö? Humalointikin puskee mukavan rapsakasti päälle, eikä jätä siis silläkään rintamalla kylmäksi. Silti kaikesta huolimatta ainut asia mikä pyörii mielessä on se, että mitenköhän sille Kämäräiselle oikein käy?

Arctic Pale Ale vaahtoaa huomattavasti Northia maltillisemmin ja peilaa aurinkoa aavistuksen maltaisemmin. Etiketissä olutta kuvaillaan "ruskan sävyiseksi", enkä lähde vastaan väittämään. Tornion syksyä tosin en ole koskaan itse päässyt kokemaan. Raikkaan sitruksisessa tuoksussa vaahdon alta helältelee myös pieniä yrttisiä häivähdyksiä. Samankaltaisissa tunnelmissa olut lähtee soljumaan suutuntumasta kohti jälkiliukkaita. Hedelmäisyyttä ei voi verrata Norttiin, mutta maltaat sekä humalointi sen sijaan iskevät makumaailmaan tuomalla täyteläistä tuntumaa niin trooppisten hedelmien kuin myös havumetsien sankareille. Arctic Pale Ale oli muuten Tornion panimon ensimmäinen keitto. Samaan aikaan, kun sielun veljensä Nortti keräsi Viking Gracen podiumilla glooriaa, Arctic P.A. vietti omassa hiljaisuudessaan syntymäpäiviään. Kaksi vuotta tuli täyteen. Tasapuoliset onnittelut siis molemmille!