Keikysivut

9.6.2014

Green’s India Pale Ale 5,0% ENGLANTI

Keliakian kanssa ei ole helppoa. Varsinkaan jos vielä sattuu olemaan oluen, tuon nestemäisen leivän suuri ystävä. Gluteenittomat oluet kun eivät ole ainakaan allekirjoittanutta hirvittävästi vakuuttaneet. Tosin täysin gluteenittomia oluita ei taida olla Suomessa saatavila, kuin ainoastaan ko.panimolla Green´sillä, mutta gluteenittoman oluen leiman voi saada, jos gluteenipitoisuus pysyy alle 20mg/kg. Tällaisia vähägluteenisia oluita sen sijaan on jo huomattavasti enemmän. Esimerkiksi Nokian Keisarin ja Mallaskosken Kuohun monissa oluissa gluteenia on alle sallitun rajan. Oluiden gluteenipitoisuus vaihtelee vuosittain raaka-aineen, pääasiassa ohran mukaan. Käsittääkseni kyseisten kotimaisten panimoiden oluissa arvot ovat vaihdelleet marginaalisesti 5-20mg:n tienoilla, eikä 20mg:n rajapyykkiä ole ylitetty (?), mutta jossain vaiheessa tölkeistä poistettiin merkintä "gluteeniton" varmuuden vuoksi, jotta vahinkoa ei sattuisi. Tällä hetkellä esim. Nokian Panimon sivuilla kerrotaan ohjenuorana, että "Satokauden 2012 mallasohrasta valmistetut oluet eivät sovi keliaakikolle". Joka tapauksessa, kuten meillä kaikilla, kohtuus kaikessa. Ohramaltaasta valmistettuja oluita ei pidä lähteä ahmimaan. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko Pilsin gluteenipitoisuus on alle 4mg/kg, joten niitä voi ottaa muutaman enemmän ;)

Mennäänpä sitten kohti lasissa olevaa tavaraa. Green´sin valmistusaineisiin kuuluu hirssiä, tattaria ja durraa. Kyseessä on siis täysin gluteeniton IPA, elikkäs sopii myös keliaakikkohipstereille.
Kuravetinen ulkonäkö ainakaan ei vielä kutsu luokseen.
Mäntysuopainen tuoksu on maltaisen toffeinen ja hennosti humaloitu. Suutuntuma on hiivaisen simainen ja  hapokkaan haavoittuva. Sitruunaisuus kasvaa loppua kohden ja pähkinäinen rapeus väistyy kokonaan fenolisuuden kaikuessa kitarisoissa.
Aavistuksen tunkkainen kokonaisuus, mutta kaikesta huolimatta ehdottomasti paras nolla gluteeninen olut mitä olen maistanut.
72

Glu.fi-sivustolta löydät listausta gluteenittomista oluista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti