Keikysivut

27.9.2014

Brewfist Chemel Light 4,0% ITALIA

Italiaan on noussut pienpanimoita kuin sieniä sateella. Jaakko Matikainen laskeskeli Twitterissä, että panimoiden määrä olisi viime vuoden aikana kasvanut jopa 177:llä uudella saapaspanimolla. Yhteensä maassa on yli 700 käsityöläispanimoa! Suomen vastaava luku on n. 40.

Brewfistiä on kehuttu monelta suunnalta ja muutama erilainen panimon tuotos on omaankin kellariini eksynyt. Aloitetaan miedoimmasta. Sana "light" on tuskin koskaan luvannut oluen etiketissä hyvää, mutta lähdetään maistoon ilman ennakkoasetelmia.
Kuohu on mittaamattoman voimakas ja tuoppiin pystyy kaatamaan kerrallaan vain vajaan desin olutta. Tumman kuparisen oluen pitsi on parhaimmillaan kahdeksan millin paksuista ja paikoillaan pysyvää. Tuoksussa on karamellista kamelin karvaa ja maltaista hiivaisuutta sitruunaisella kirpeydellä höystettynä. Samat aromit jatkuvat maussa persikkaisen pehmeänä ja muovisen makeana. Oluen lämmetessä ja makkarapannun kaverina huonoimmat ominaisuudet väistyvät parempien tieltä. Hiivaisuus painaa kuitenkin joka tilanteessa liikaa päälle.
52

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti