Stadin revityin olutfestivaali

Suuret Oluet Pienet Panimot järjestettiin Helsingissä jo 13. kerran. Monelle kyseisestä festivaalista onkin jo kehkeytynyt kesän traditio, jota ei voi missata. Tapahtuman suosio oli havaittavissa heti alkumetreillä, kun järjestysmies opasti minua löytämään jonon pään pyörätien toiselta puolelta asti. Vaikka tilanne näytti toivottomalta, niin keltaliivisten miesten sotilaallisen kurin ansiosta sekä siitä huolimatta ihmiset pysyivät ojennuksessa ja jono eteni reipasta tahtia eteenpäin. Alueelle astuessani muistin miksi olen aina aikaisemmin saapunut paikalle heti puolilta päivin porttien auetessa. Väkeä oli järjettömän paljon, mikä ei tietenkään ole mikään huono asia. Rautatientori on vain eittämättä käynyt liian pieneksi kyseisille festivaaleille. Tällainen määrä hienoja pienpanimoita ja uskomattomia oluita ansaitsisi paikan, jossa ihmiset mahtuisivat kävelemään vapaasti eteenpäin. Tällä hetkellä tapahtuma on yksinkertaisesti liian ahdas.

Perinteisen kolmen euron (pantista takaisin 2€) tuopin rinnalle oli tullut desin maistelupikari, jolla oli hintaa viisi euroa (ei panttia). Kahden desilitran lasin olisin ehdottomasti ottanut, mutta tarjolla oleva tuntui aavistuksen liian pieneltä ja epäkäytännölliseltä. Vaahdolle ei ainakaan liiemmin tilaa lasissa jää, joten riskinä on ylivuotaminen. Toisena uutuutena sisäänastuessa tarjottiin jo kohuakin herättänyttä "viinaranneketta" eli AfterPay-lähimaksua. Ideana on, että kaikki maksut festivaalialueella voit kuitata rannekkeella ja koroton lasku seuraa sinua myöhemmin perässä sähköpostiisi. Käteismiehenä luotin kuitenkin tälläkin kertaa perinteiseen riihikuivaan. Korttimaksu vaihtoehtoa ei ollut.

Olutrintamalla keskityin lähinnä uusimpiin pienpanimoihin, joita ei ole aikaisemmin tullut vastaan. Mallaskuun brittityylin Top Hat Ale ja Sonnisaaren Pseudovehnä ajoivat Koulun Kakolan Kalpean ohella tunnelmaa tiiviisti eteenpäin, eikä oluet tästä huonontuneet. Suomenlinnan Doomsday D-Weisseä odotin mielenkiinnolla, koska kotimaiset Berliner Weisset pakkaavat olla suurempia harvinaisuuksia. Hapanolutta pitää olutfestareilla saada ja tämä Suokki suoritti tehtävänsä enemmän kuin mallikelpoisesti. Must osastoon kun päästiin, niin täytyihän sitä yksi Siperiallinenkin siemaista.

Uusien tuttavuuksien parhaimmistoon nostan molemmat oululaiset panimot, joista etenkin Maistilan silkkisen smooth Moood Milk Stout ja rapsakka Kaira IPA tekivät allekirjoittaneeseen vaikutuksen. Pyynikin Käsityöläispanimon Imperial Stouttia en myöskään ollut aikaisemmin maistanut, eikä pettymystä ollut vastassa. Tummat oluet ovat tämän panimon tuotteina yhtä varmoja valintoja kuin Tapolan mustamakkara Hakametsässä, josta päästäänkin ruokapolitiikan puoleen. Craft Beer Helsinki sai paljolti kiitosta oluiden lisäksi myös maukkaista street food palveluistaan, mutta SOPPissa sen sijaan joutui entiseen tapaan pettymään muonatarjontaan. Toki esimerkiksi Bryggerin hampurilainen on aina toimiva ratkaisu, mutta jos lähdetään vertaamaan vaikka Loung3n CBH:ssä tarjoamaan slideriin, niin valintaa ei tarvitse pitkälti pohtia. SOPP-Purtavan puolustukseksi kyllähän ne chipsit, letut ja ruisherkut sopivat erinomaisesti ko. tapahtuman luonteeseen ja pitävät tähtäimen festivaalien pääasiassa eli oluessa. Kippis ja kohti seuraavaa SOPPia!

Trio Mustan Virran Panimo

Savonlinna on saanut uuden pienpanimon ja sen tuotteita on jo saatavilla paikallisista kaupoista sekä ah, niin sympaattisesta panimoravintolasta Riihisaaresta Olavinlinnan kupeesta. Panimon markkinoinnista on tähän mennessä vastannut Iisalmen hyvä veli, mutta nämä ajat ovat jo takana päin. Jos jollakin kuitenkin on mennyt asia ohi, niin todettakoon lyhyesti, että Olvin mielestä Olavi nimike muistutti liikaa Olvia ja yhtiö vei asian oikeuteen asti, jottei kotimaiselle kuluttajalle olisi tullut erehdyksiä kaupanhyllyjä mittaillessa. Loppujen lopuksi nimi vaihdettiin länsinaapurinkielelle ja Mustavirta sai mukavasti näkyvyyttä, joten minusta aika Win-Win situation, vaikka lähtökohtaa en pystykkään ymmärtämään. 

Kävin testaamassa oluet niin paikanpäällä kuin myös kotioloissa tarkemman syynin alla. Kaikkien kolmen oluen kokonaisuudesta on aistittavissa jotain samankaltaista keskiaikaisen kuumottavaa käsityöläisyyttä. Miten sinulle istuisi haarniska helteellä? Panimon kesäpojalle sen on pakko sopia.

Viljaisen keltainen Neito mukailee etiketin värimaailmaa ja nostaa valkoisen puhtoista vaahtoa juuri sopivasti suojaamaan nesteen hedelmäistä harmoniaa. Pinnan kuohut tasoittuvat kaikissa Mustanvirran Panimon kolmessa uutukaisessa yhtä nopeasti, mutta jättävät pintaan semanttisen harson hikoilemaan. Ingelin maussa yhdistyy sitrushedelmäinen raikkaus ja pihlajanmarjainen happamuus aikaansaaden virkistävän valovoimaisen kokonaisuuden muuriin haudatun neidon muistolle.

Kirkkaan kullankeltainen St. Olaf vaahtoaa kananmunan valkuaismaisen pehmeästi ja hartaasti. Tuoksussa on kuivaa humalaa ja trooppisia hedelmiä. Lempeän hempeilevä suutuntuma hyväilee suun sisäpintoja samalla kun hapokkuus pistelee poskipäissä. Täyteläisen tuntuinen maku koostuu Olavinlinnan kivenkoloissa kasvaneista yrteistä sekä sen edustalla Saimaassa polskivan mehiläisen hunajaisuudesta. Jälkimaku on raikkaan kurkkupastillinen.

Pässi on kolmikon tummin ja täyteläisin ja ehkä sen heikoin lenkki. Tuohisen tunkkainen kokonaisuus saa runkoa humaloinnista ja loppujen lopuksi toimii siinä missä monet muutkin kauppaIPAt, mutta ei ehkä tällä kertaa sen enempää. Jälkimauksi jää makea maltaisuus. Summa summarum Mustanvirran Panimo on jotain mistä olen hyvin iloinen Savonlinnan puolesta. Paikalliset arvostakaa tätä!

Suur-Savo 100-vuotta Pils 1916 4,5% MIKKELI

Kirkkaan kultainen olut vaisun valkealla vaahdolla. Tuoksu on pistävän pilsinen ja makean maltainen. Päällimmäisenä nenässä kirvelee imelä vihanneksisuus. Suutuntuma todentaa edellä mainitun. Ompa epämiellyttävä ensivaikutelma. Maussa on tuoksun kaltaisia speksejä. Ruohikkoisen epäkesko makukokonaisuus ei herätä kuin luotaansatyöntäviä tunnelmia, joten jätän tämän tähän. Lestillä hintaa tosin alle kaksi euroa, joten pistetään se posin puolelle. Pullo sitten taas jää rätisemään palautusautomaatin liukuhihnalle, joten siitä takaisin negaan.
59

Koch Blond Belgia Eil 6,0% VIRO

Rasvassa uitetun voikukkaisen floraali ja hedelmäisen alkoholinen tuoksu on aavistuksen ummehtunut ja belgihiivaisen käynyt. Suutuntuma vahvistaa kaikessa uppopaistetussa diasetyylissään hajun antamia ennakkoasetuksia. Maku on virolaisen vetinen ja simaisen synkkä. Aika vaikeasti juotavissa oleva tympeän tylsä toffeekilju kokonaisuus. Alkosta hintaan 3,79€, mutta suosittelen sijoittamaan rahat johonkin muuhun.
63

Borg Úlfrún Nr. 34 4,5% ISLANTI

Helmikuussa 2016 kaikki eivät vielä tienneet Islannin tulevasta menestyksestä jalkapallon EM-kisoissa. Samaan aikaan saarella tölkitettiin ainakin tämä kyseinen yksilö naisen nimenäkin käytettyä "Susiloitsua", kuten olut finskaksi taittuu, vaikka suoraan käännökseen olisikin voinut veikata "Ulf juokse!" tyyppistä huudahdusta. Borg Brugghús alkoi joka tapauksessa rahdata tölkkejä Reykjavikista Suomeen ja markettien hyllynnurkat täyttyivät Islannin uutukaisista. Markkinointistrategia? Islantilaiset päättivät satsata potkupalloon ja niimpä maajoukkueen edetessä Euroopan mestaruuskisoissa peli peliltä eteenpäin, myös Prismojen kylmähyllyistä katosivat Úlfrúnit kuluttajien matkaan kohti kisakatsomoita. Täydellinen juoni ja kaikki pelkästään oluen myynnin edistämisen takia. Valvira otahan tästä koppi ja kielletään jalkapallon näyttäminen Suomen televisiossa. Ties minkälaisia markkinointitempauksia jo suunnitellaan seuraavia kisoja silmällä pitäen?!

Lopuksi hyvin lyhyesti itse tuotteesta, koska lasi ammottaa jo tässä vaiheessa tyhjyyttään. Trooppisen hedelmäinen paketti. Sorachi Acella viimeistely virkistää Mosaicin tuomaa hierbaista hikisyyttä kohti raikkaasti purevaa kauppaIPAisuutta. Muina rakennusaineiksina on toiminut Citra, Mosaic, Centennial ja Simcoe. Hyväähän tämä oli. Kannatti tuoda ihan Savonlinnasta asti Porvooseen!
83

Mallaskosken Summer WIPA 6,8% ja Rainy Summer Wheat Lager 4,7%

Olutfestivaalien synkkyyden väliraikastajana tuli kokeiltua Helsingissä Mallaskosken Rainy Summeria ja niin ikään Tallinnassa välikaljana toimi samaisen panimon Wheat IPA. Ainakin tähän tarkoitukseen imperial stoutien ja barley winejen keskellä kumpainenkin olut teki tehtävänsä erinomaisesti kummallakin puolella lahtea. Tosin Tallinnassa WIPA jätti toivomisen varaa raikkauden suhteen, mutta sopivan kevyeltä ko. olut tuntui tuona koleana kevätiltana. Sateista Summeria sen sijaan olisi voinut nauttia useammankin hananlaskun verran. Alkovahvuisen tyylilajina on siis WIPA eli vehnäIPA, mutta etiketissä mainitaan pienemmällä präntillä myös Rainy Summerin tapaan termi "Wheat lager", joten kumpaa pullon sisältö lopulta vastaa?

WIPAn ulkoinen olemus on meripihkaisen kirkas ja samettisen esirippuisesti vaahtoava. Aprikoosisesti ananaksinen ja plastiikkisesti pihkainen tuoksu ei varsinaisesti houkuttele. Tunkkaisuuttakin on aistittavissa. Maussa maltaisuus muokkaa makeaa muovia mielensä mukaan Mallaskoskelle maistuvaan metkaan. Hedelmäinen humalointi pelastaa jonkin matkaa, mutta ei riitä loppuun asti. Yksinään juotuna lopputulos oli pienoinen pettymys festarihanamuistojen jälkeen. Kokonaisuus on epäpuhtaan oloinen, eikä tyylilajista saa kiinni. Wheat IPA jättää kuitenkin kädenväännössä Wheat lagerin saunan taakse. Olisihan tämänkin suodattamatta kuitenkin voinut jättää?
75

Rainy Summer on isoveljeään aavistuksen vaaleampi ja kultaisempi sekä vaahtoaa selkeästi runsaammin. Vaahdon, että sen jättämän pitsin koostumus on suuri kuplaisempi ja paksumpi. Tuoksu on Mallaskoskisesti mustaherukkainen ja Maltaisesti mangoinen. Suutuntuma virkistää hapokkaalla twistillä koko kehon jättäen jälkeensä sitrushedelmäisen tropiikin taikaa. Vehnä tulee maussa positiivisesti esille toisin kuin WIPAssa. Kokonaisuus on ruohoisen kuiva ja trooppisen freshi virvoituskylpy, joka sopii täydellisesti Suomen sateiseen kesään, mutta vielä paremmin siihen yhteen aurinkoiseen päivään, joka sinunkin lomasi aikana saattaa vielä koittaa. Suvitunnelma ei ainakaan tällä droppaa.
90

Villisikaa pullossa: Buxton Wild Boar 5,7% ENGLANTI

Tämä kyseinen Buxtonin Villisika on pullotettu 17. toukokuuta, joten ei nyt kovin pahasti ole päässyt vielä vanhentumaan. Sameahko 24-karaatin kultainen neste nostattaa ylleen samettista, mutta silti kohtalaisen suurikuplaista vaahtoa, josta teräksinen fallos suorastaan kohoaa kohti pilviä. Pitsi on aluksi valuvaa ja lopulta lasin ympäri peittävää pienehköä palluraa. Pihkaisen hunajainen tuoksu on aluksi varovaisesti tunkkaisen oloinen, mutta kääntyy sieraimissa ympäri runsaan humaloiduksi yrttipediksi kesämökkiläisten karviasmarjojen ympärille.  Maku vahvistaa marjaisuutta ja tukee humalointia. Katkerasti greippinen kokonaisuus soljuu suussa öljyisen liukkaasti kohti mansikkaisen maltaista jälkikipakkuutta. Toimii paljun kanssa tai ilman.
84

Camba SummerAle 3,9% SAKSA

Vaaleahkosti sitruksisen kellertävä olut vaahtoaa kelmeästi. Tuoksu on hiivaisen hedelmäinen ja hikisen helmeilevä. Saippuainen suutuntuma johtaa laimean limemäiseen makukokonaisuuteen, jonka parhaimpana ominaisuutena pinnalle nousee raikkaus. Muuta positiivista ei sitten olekaan helppo poimia ylös. Kesäisen kukkainen kevytpakkaus ilman mitään extraa.
64

Tallgrass Buffalo Sweat Oatmeal Cream Stout 5,0% USA

Buffalon hiki on pienellä colavivahteella lähes pikimustaa. Kermainen karvoitus nousee pintaan kauniin kahvisena, mutta katoaa horisonttiin tusinassa minuutissa lähes kokonaan. Vaniljakahvinen tuoksu hikoilee kilvan kuulaita kirsikoita sekä muinaisia maltaita. Lauhkean lempeä suutuntuma on yhtä creaminen kuin lattekuppi Lempäälässä. Maku kaipaisi kaikessa kiinteydessään huomattavasti kovempaa potkua. Suklaisen smoothi kokonaisuus kallistuu jopa vetiseen suuntaan, mutta mutakakkuinen jälkimaku tuntuu joka tapauksessa semanttisesti voitelevalta öljyltä.
Buffalo on tahtomattaankin kesytetty.
81

Blast from the past: Tallgrass 8-Bit Pale Ale

Commondore 64:n kasettiasema ruksuttaa porilaisten marssia sen aikaa, että ehtii hyvin ottamaan erän Hotellia. Keskelle pelilautaa tipahtaa amerikkalainen tölkki vieressään tulppaanilasi täynnä olutta. Tuntuu, että en ole enää kymmenvuotias, saati sitten Kansasissa. Olut tekee aloitteen.
Persikan pehmeä ja ananaksisen aurinkoinen kasibitti vaahtoaa messevän muhkeasti jättämällä jopa Fujiyaman pilvitornit taakseen. Tuoksu on hedelmäinen kuin Boomerangin allasosasto ja kukkainen kuin Taj Mahalin puutarha. Mahonkisen maltainen suutuntuma tuo mieleen Safarin seepranahkaiset istuinsuojat. Koostumus on nektariinisen öljyinen. Humalaa on pistetty kunnolla pankkiin. Keksistä sitruksisuutta ja mäntysaippuaista täyteläisyyttä samassa lasissa. Yllätyksellisen toimiva pale ale. Ostan Royaliin virkistysalueet.
90

Vakka-Suomen Prykmestar Pekoni 4,5% UGI

Ehkä hieman liikaakin palstatilaa saanut VASPin Pekoni on eittämättä läpimurto tällä saralla kotimaisessa olutscenessä. Ameriikan mantereellahan tämä ei ole enää mikään mullistava uutuus ainakaan pekonijäätelöön verraten.
Ensimmäiset maistit kyseisestä oluesta siemaisin taannoin Helsinki Beer Festivaaleilla, jolloin se ei tehnyt odotettavaa vaikutusta, mutta pekonille pitää aina antaa uusi mahdollisuus. Käsillä oleva pullo on majaillut jääkaapissa jo jonkun tovin ja nyt kun grillissä pöhisee raparpekonit, niin miksei samantein pekoniolutta kylkeen. Too much? Otetaan selvää.
Pekoninruskea Prykmestar vaahtoaa puhtaan valkoisesti. Tuoksu on rasvaisen kinkkuinen ja savumaltaisen lihainen. Ei siis epäilystäkään, että hesalaisten pekonit ovat aidosti uineet ugilaisten kattiloissa. Suutuntumassa diasetyyli dominoi dilannetta samalla kun palvikinkkuisuus polkee poskipäitä. Jotain Rauchbierin kaltaisia viboja leijuu ilmassa, mutta silti atmosfääri jää kuitenkin kauas tavoitteesta. Saksalainen tunnelma tosin tunnustettakoon. Makumaisema päättyy suolaiseen jälkiliukkaaseen, joka aiheuttaa älyttömän janontunteen. Ei siis mikään janojuoma thou. Kokonaisuutena makean maltainen ja savuisen säyseä pekonipils. Ääri-iskuja ei kuitenkaan satele. Raparpekonista mainittakoon, että ei sekään ole minun juttuni, vaikka molemmista ainesosista suuresti pidän. Raparperit raparpereinä, pekonit pekoneina ja oluet oluina. Kiitos.
77

Craft Beer Helsinki 2016

Craft Beer Helsinki on uuden aallon pienpanimofestivaali pääkaupungin ytimessä. Paikka ja sen sisäänkäynti on tuttu. Lavasteissakin on tullut aiemmin istuttua. Jopa alueen kartta muistuttaa hyvin pitkälti heinäkuun lopussa juhlittavan vastaavan kaltaisen festivaalin pohjapiirrustusta. Kyseessä on kuitenkin täysin eri formaatti?

Craft Beer Helsinki tarjoaa kotimaisten lisäksi mukavan kattauksen myös panimoita kaukaisemmiltakin konnuilta. Pilottivuonna ulkolaisista oli mukana BrewDog, Founder´s, Stone, La Quince, Wasosz, de Molen, Atom, Bidassoa Basque, Tanker, Sori, Lehe ja Letra. Lisäksi alueelta löytyi kattava siideripiste, joten vaimokin saattaisi kyseiseen tapahtumaan joskus ottaa osaa. Tosin en tiedä puhutaanko silloin enemmän uhasta vai mahdollisuudesta?

Järjestelyt saivat heti ensimmäisenä päivänä kosolti negatiivista julkisuutta ja tämä muistettiin myös viimeisenä päivänä jonokeskusteluissa ennen porttien aukeamista. Astelin toisena maksavana asiakkaana sisään ja tilanne synnytti lähinnä koomisia ajatuksia. Ensimmäisen kassatapahtuman kanssa tuli heti sen verran hämminkiä, että paikalle piti huutaa kolmas henkilökunnan edustaja paikalle. Takkuilu jatkui sisäänpääsyssä jossain määrin koko ajan, mutta jengi pääsi sisään, jonka jälkeen asiat sujuivatkin jo sutjakkaasti. 

Festivaalialueella ei siis käynyt maksuvälineenä mikään muu kuin tapahtuman oma ladattava maksukortti. Tämän suomalaisille uuden systeemin sisäänajaminen ja selittäminen ihmisille yksi toisensa jälkeen vei aikaa ja vaati totuttelua. Ehkäpä ensi vuonna tiedämme ja tunnemme jo paremmin?

Ruokapolitiikkaan oli panostettu isolla kädellä. Asiallisilta vaikuttavista street food kojuista oli vaikea valita, koska kaikki houkuttelivat puoleensa magneetin lailla. Penalty Burger, Loung3 ja Grillshop on Wheels tuli itse henkilökohtaisesti testattua. Wow, jos ihminen voisi syödä vielä enemmän.

Kotimaisia tekijöitä oli paikalla tutussa määrin, joista parhaiten mieleen jäi uutena tuttavuutena entinen MiLa eli Vallilan Panimo. Heiltä maistelin oluet Puisto, Sauna ja Kyyneleet, joista varsinkin viimeisenä mainittu sai miehen herkistymään. Tervetullutta vaihtelua trendioluiden keskelle löytyi Maku Brewingin maistuvista lagereista Juke Joint ja Eero. Seitsemästä veljeksestä myös Simoni löytyi hanasta blond alena, mutta loput veljessarjasta taitavat olla vielä pelkkänä pilkkeenä panomiesten silmäkulmissa. Ruosniemen Vuorineuvos oli kypsynyt mukavasti vuoden aikana ja Reposaaren ylpeys elikkäs Räpsöö Pride vakuutti paikkansa vaikeassa tyylilajissa nimeltä ESB. Lomittajakin raikasti ruumiin sekä mielen. Sen enempää kuitenkaan nautittuja oluita erittelemättä lähdetään odottamaan seuraavaa vuotta, koska aivan varmasti (force majeure) tulen paikalle myös seuraavalla kerralla. Kuukauden päästä järjestettävällä Suuret Oluet Pienet Panimot tapahtumalla on kieltämättä pienoisen kasvojen kohotuksen paikka jos aikoo säilyttää asemansa tällä aukiolla.

Ps. Tarjolla oli ILMAISTA VETTÄ!

Belgitontut juhannuspiknikillä

Chouffe kuuluu henkilökohtaisesti yksiin lemppareiksi luokiteltaviin panimoihin. Autionsaaren olueksi olenkin usein valinnut Houblon Dobbelen IPA Tripelin osittain nimensä vuoksi, mutta suurimmaksi osaksi tottakai tarjoamansa makuelämyksensä ansiosta. Tämä 6-prosenttinen Soleil (BBF 05/2017) on kesäisen kepeä versio Chouffen La klassikosta ja ryhtiä on haettu rukiista sekä semisti raikkautta vehnästä.

Oljenkeltainen olut kuohuaa pilvenvalkoisesti ja kuplii saippuakuplaisen iloisesti. Witbierisen korianterinen ja hunajaisen raikas tuoksu liplattaa puhallettavan uima-altaan yllä ja tekee hetkestä kauniin. Auringossa kylpevän ilman täyttää pihkaisen myrskyinen äänimaisema, mutta lasissa lepää tyyni ja lempeä olut. Ruusuisen raikkaasta runsaudensarven ravistelusta huolimatta Chouffen suutuntuma säilyttää siveytensä. Kesäisen hedelmäsalaatin joukkoon on ripautettu joukkoon hyppysellinen pippuria ja heivautus suolaa. Saunanlauteilla pullon suusta nautittuna samaan sapiskaan ilmentyy myös juonne tontun kainalohiestä, mutta pistetään se atmosfäärin piikkiin. Illan artistivieraalle kyseinen olut tuo mieleen Amsterdamin ja onhan tässä sellainen puukenkäisen tulppaaninen kokonaisuus kieltämättä käsissä.
88